PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

= Laillistakaa kanna... abandonware! =

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Kimmo Klemola

Termi abandonware on viime vuosien aikana tullut yhä useammalle tietokoneharrastajalle tutuksi: itse ymmärrän sen tarkoittavan vanhoja pelejä, joita niiden tekijänoikeudet omistavat firmat eivät enää taloudellisesti hyödynnä (eli myy), mutta eivät myöskään anna vapaaseen levitykseen freewareksi kenen tahansa kopioitavaksi ja käytettäväksi. Abandonware on siis joukko hylättyjä, unohdettuja pelejä, joita useimpia et saa hankittua mistään kuin ehkä pienellä tuurilla jostain käytettynä. Mutta siitä huolimatta joku firma tai yksityishenkilö omistaa vielä tekijänoikeudet jokaiseen abandonwarepeliin, joten jos et ole ostanut jossakin vaiheessa pelaamaasi abandonwarepeliä, niin rikot lakia ja syyllistyt piratismiin.

Luonnollisesti tämä tuntuu suurelta vääryydeltä, koska käytännössä suurinta osaa abandonwarepeleistä on vaikea saada enää käsiinsä laillisesti, mutta paljon helpompaa Internetin kautta, jossa sadat abandonwaresivut pitävät kopioita noista peleistä. Käytännössä siis jos et ostanut peliä silloin kun se oli vielä aktiivimyynnissä, voi sinulle olla mahdotonta saada sitä laillisesti ja eettisesti hyväksyttävästi enää mistään, sillä käyttöoikeutta peleihin ei myydä varsinaisesta pelimateriaalista erillään (paitsi joissakin sharewarejulkaisuissa). Pahempi nakki.

Totta on, että abandonwaren fanit ovat vain pieni mutta sitäkin äänekkäämpi joukko nostalgikkoja, joten ei ole ihme jos pelifirmat eivät korvaansa letkauta vaatimuksille antaa jokin heidän vanha pelinsä ilmaiseksi, ilman minkäänlaista taloudellista voittoa, ihan vain muutaman hörhön iloksi. Myös firmojen erilainen suhtautuminen vaikeuttaa tilannetta: Sierra vapautti muutamia vanhoja pelejään, mm. Betrayal at Krondorin, Red Baronin, Rise of the Dragonin ja Heart of Chinan, kun taas Bitmap Brothers ei suostunut luopumaan ikiklassikostaan Speedball 2 edes uusintaversio Speedball 2100:n julkaisun kynnyksellä. Päinvastoin, aikovat kuulemma pistää SB2:n halppisversiomyyntiin.

Tällainenkin ihmetyttää: kuinkahan moni tuore, megagrafiikalla kyllästetty pelisukupolven edustaja oikeastaan olisi valmis maksamaan ikivanhasta, itselle tuntemattomasta pelistä edes satasta, vaikka Mikrobitti sitä kehuikin - nimittäin vuonna 1990. Ehei, vanhoilta nostalgikoilta Bitmap Brothers haluaa ne rahat nyysiä. Miksi, eikö SB2 myynyt tarpeeksi 10 vuotta sitten? Onhan Bitmap Brothersilla tietysti täysi oikeus tehdä pelillään mitä haluaa, minua vain harmittaa heidän suhtautumisensa vanhoja faneja kohtaan. Jää jotenkin kynimisen maku suuhun, kun vanhasta hitistä pitää lypsää viimeisetkin tipat. Eipä silti: jos SB2 tulee vielä myyntiin niin että sen täältä Pohjolan perukoiltakin saa Anttilan hyllystä kopattua kyytiin, niin kyllä minäkin sen ostan. Sen verran SB2 minulle merkitsee (minulla on muutenkin ollut tapana ostaa pois vanhoja hyväksi havaitsemiani pelejä, mikäli nyt satun niihin törmäämään. Ihan vain juridisen omistusoikeuden ja "puhtaamman" omantunnon vuoksi). Jotenkin sitä kuitenkin toivoo, että vanhalta, kokeneelta firmalta löytyisi sen verran reilua asennetta, että kunnioittaisi vanhoja fanejaan eikä rahastaisi muistolla.

Abandonware on siis suurilta osin ikään kuin pattitilanteessa: vaatisi suunnattoman pyyteetöntä ja raskasta työtä abandonwareharrastajilta kinuta jokaista suosikkipeliään eri firmoilta freewarelevitykseen, ja tehdä se vieläpä niin asiallisesti, että pyyntö jopa toteutettaisiin. Monet firmat kun eivät vapauta pelejä aina pelkkää hyvyyttään; edellä kehumani Sierrakin antoi freewareksi suurimman osan vapauttamistaan peleistään mainostaakseen uusia pelejään. Joten firmoille vanhat pelit voivat olla myös hyvä myyntikeino. Tai sitten ne on vain kuopattu ja unohdettu kokonaan, firmoilla kun on taipumus keskittyä enemmän nykyhetkeen ja tulevaan kuin menneisyyteen (mikä sinänsä on ihan terve piirre talouselämässä). Tässä kehiin astuu harrastaja - tietokonemaailman Don Quijote. Hänen vastuulleen jää ilmaista tarpeensa saada vapaasti pelätä vanhoja, hylättyjä pelejä ilman piraatin leimaa otsassaan. Niinpä siis kaikki unohdettujen pelien ystävät, barrikadeille!

Vai olisiko sittenkin fiksumpaa vaikka ehdottaa firmoja laittamaan Internetiin levitykseen näitä ikivanhoja pelejään hyvin muodollista maksua vastaan, sanotaan nyt vaikkapa muutama markan verran. Olisitko sinä valmis maksamaan Warlords II:n tai James Pond 2: Codename Robocodin omistusoikeudesta vaikkapa vain vitosen maksun? Mitähän pelifirmat pitäisivät tällaisesta ajatuksesta kierrättää ja hyödyntää vanhoja pelejään ja antaa pelaajien sitten imuttaa netistä abandonwarepeli lailliseen käyttöön? Aukoton ja ongelmaton se ei tietenkään ole juridisessa, eettisessä tai käytännöllisessä mielessä, mutta meitä hyväuskoisia kuluttajia riittää kyllä. Minulla ainakin olisi mielessä pelejä noin kolmensadan markan edestä, jos tuollainen utopistinen "vitoskamppanja" koskaan toteutuisi.

© Pelikapseli 2000