= Miksi scifiä? =

Risto Saarelma

Scifi on todennäköisesti vanhin tietokonepelien genreistä. Ensimmäinen valmistettu kolikkopeli oli avaruustaistelupeli Computer Space, joka perustui MIT:issä jo 1960-luvun alussa kehitettyyn Spacewar-peliin. Computer Space hyllytettiin liian monimutkaisena, ja ensimmäisenä kolikkopelinä tunnetaankin nykyisin paremmin sitä seurannut Pong. Spacewarin avaruusteemaan saattoi sen tekijöiden sivistyneisyyden lisäksi olla syynä se, että varhaiset näyttölaitteet jaksoivat piirtää mustalle kuvaputkelle enimmäkseen joukon pisteitä ja ehkä muutaman viivan. Hienon tähtitaivaanhan siitä saa, ja sitten kaikkea muuta huomattavasti vähemmän hienoa. Tästä eteenpäinkin ampumapelit ja avaruusalukset kuuluivat pitkään tiiviisti yhteen. Muutakin (roska)scifin kuvastoa näkyi usein, vaikkapa pahoja robotteja, pahoja avaruusolioita ja hulluja tiedemiehiä.

Computer Spacen seuraajista kuten Space Invadersista, Xeviousista ja muista arcadeklassikoista kehittyneet spritepohjaiset räiskintäpelit käytännössä kuolivat 90-luvulla 3d-ammuskelujen syrjäyttäminä. Sitä ennen ne ehtivät muotoutua omaksi alalajikseen, jossa pääosassa oli nätti kromigrafiikka, gigeriaaniset avaruusörkit ja isot räjähdykset. Pelien teemoissa oli hyvin vähän eroa, aina jokin anonyymi inertiattomasti liikkuva alus leijailee jossain geneerisissä avaruudellisissa, metallisissa tai biomekaanisissa maisemissa epämääräisiä möykkyjä räiskien. Scifi toimi kätevänä kulissina graafikkojen houreisten visioiden esittelyyn ja muka soveliaana ympäristönä kaiken mahdollisen tehotuhoamista kuvaavalle juonelle.

Militaariscifi on peleissä löytänyt kehittyneempiäkin muotoja. Monet eritasoiset simulaatiopelit sijoittuvat läheiseen tai kaukaisempaan tulevaisuuteen. Simulaattoripelaajallehan tuottaa suurta tyydytystä järjettömän nippelimäärän hallitseminen ja kivoilla insinöörileluilla leikkiminen, etenkin jos ne auttavat tappamaan ihmisiä jollakin jännällä uudenlaisella tavalla. Tulevaisuuskoneissa on tietysti kaikenlaista hauskaa lisälaitetta, eikä todellisuuden tarvitse pelissä muutenkaan olla niin pahasti suunnittelun tiellä kuin nykyajassa pysyvissä peleissä. Onnistunut scifisimulaattori onkin yleensä tylsiä normaaleja simuja kiinnostavampi ja toimivampi peli, vaikka joku jokaisen nykyaikaisen hävittäjälentokoneen hallintalaitteiston ulkoa osaava siilitukkainsinööri ehkä olisikin eri mieltä.

Seikkailu- ja roolipeleissä scifi on ollut esillä useinkin. Näissäkin on tosin ampumapelien tapaan käytetty enemmän scifin kuvastoa kuin varsinaisesti pohdittu mitään. Erityisesti roolipelit tuntuvat tietokoneilla usein liukuvan kuvastoltaan joko scifin tai fantasian suuntaan, joissain patologisissa tapauksissa jopa yhtä aikaa molempiin. Näissä peleissä scifi voi toimia eräänlaisena etäännyttäjänä. Peli yrittää saada pelaajan uskomaan luomaansa maailmaan, eikä tämä onnistu, jos pelaaja pystyy koko ajan vertaamaan pelissä kohtaamaansa normaaliin todellisuuteen. Ainakaan toistaiseksi tapahtumia ei pystytä simuloimaan todellisuutta realistisemmin, joten vertailu ei olisi peleille kovin suureksi eduksi. Vieraassa ympäristössä pelaajalla on vähemmän ennakko-odotuksia. Scifiympäristössä onnistuvat myös kaikenlaiset pelinkulkua sujuvoittavat teknologiatemput, yhtenä kliseisimmistä kaikenlainen teleportaatiopelleily.

Scifin tarkoituksen voisi siis tietokonepeleissä ajatella olevan etäännyttää tapahtumat riittävän vieraaseen ja epätodelliseen maailmaan, jotta pelin kannalta tarpeelliset yksinkertaistukset voisi tehdä pelaajaa liikaa häiritsemättä. Toisaalta scifi voi toimia pelkkänä eskapismivälineenä tai sopivana tekosyynä kromattuille peniksenjatkeille ja isoille räjähdyksille. Vielä voisi ajatella sitä, että ehkäpä scifissä viehättävä tulevaisuuden ja yleensäkin kaikenlaisten oudompien vaihtoehtojen pohtiminen on samalla tavalla kiinnostavaa kuin ohjelmointi ja pelisuunnittelu yleensä. Tietokonepelejä siis tekisivät sellaiset ihmiset, jotka ovat scifistä muutenkin tavallista kiinnostuneempia.