PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

= Tietokoneen raiskaama science fiction =

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Vesa Saarinen

Scifi oli kirjallisuudessa alkujaan erinomainen keino tutkia nykypäivän ilmiöitä ikään kuin ulkopuolisen silmin. Samalla leikittiin tieteen saavutuksilla ja erityisesti herkullisella "mitä jos..." -mahdollisuudella. Esimerkiksi Philip K. Dickin romaanissa "Rakennamme sinut" oregonilainen firma alkoi rakentamaan täydellisiä kopioita USA:n sisällissodan aikaisista ihmisistä todellisine ajatuksineen kaikkineen. Dick rakensi tekstiinsä monia tasoja, joilla romaania on mahdollista tulkita.

Rakennamme sinut on perus-scifiä, jossa tieteen ja tekniikan avulla esitetään kysymyksiä ja näytetään asioita, joita nykyisessä maailmassa elävä tavallinen ihminen ei välttämättä koskaan tule ajatelleeksi. Science fictionin pitäisi herätellä kokijassa ajatuksia, näyttää mahdollisuuksia ja kertoa tieteen ja tekniikan luomista mahdollisuuksista ja uhkista.

Niin, pitäisi ja pitäisi. Tietokonepelien jenkkipurkkamaailmassa kaikki on jotakuinkin perseellään - tässäkin tapauksessa. Science fictionia tuntuu markkinamiesten mukaan olevan mikä tahansa rävellys, jossa käsitellään tulevaisuutta, isoja pyssyjä tai avaruuslaivoja. Sisällöllä ei ole tekijöiden mielestä suuremmin merkitystä, kunhan ilmiasu ja miljöö ovat kunnossa. Vai kuinka monta todella pysäyttävää, ajatuksia herättävää ja oikeasti fiksua peliä muistat pelanneesi? Sitähän minäkin.

Lähes jokainen perinteisiä scifin keinoja käyttävä peli unohtaa genren mahdollisuudet kaikilla kerronnan tasoilla. Mitään teemoja ei käsitellä, varsinaisia kysymyksiä ei herätetä eikä tieteen ja tekniikan pohdintaa harjoiteta. Ainoastaan miljöö lainataan muilta. "Nörtti ostaa mitä tahansa, kunhan siinä on söpöjä tyttöjä ja teleportti."

Pelikapselin tätä numeroa varten kaivoin naftaliinista System Shockin, jota yleisesti pidetään eräänä scifi-pelien suurimmista taidonnäytteistä. Ja mitä peli pienelle mielelleni tekeen? Koko scifi-genrelle irvaillen ensimmäinen System Shock (1994) on pääosin räiskintää, jossa hienot pyssyt laittavat hienoja kyborgeja ja mutantteja matalaksi hienolla avaruusasemalla. Jippii. Joo, vinksahtaneen tekoälyn luonteeseen kiinnitetään kyllä huomiota, mutta ongelmat ratkotaan räiskien, eikä lähtökohdista saada puristettua juuri mitään syvällistä irti. Vaikka itse peli on viihdyttävä, ei sitä science fictionin kannalta merkittäväksi tuotteeksi voi missään nimessä kutsua.

System Shockin kaltaisia "scifi on yhtä kuin avaruus ja tulevaisuus" -pelejä maailmassa on pilvin pimein. Luetteloa ei kannata edes aloittaa, vaan pikemminkin on syytä kysyä, olisiko maailmassa yhtään varsinaista peliä, jonka sisällössä on todellista tieteisfiktiota perinteiseen malliin. Sellaista, jossa kysytään ja luodaan uusia kysymyksiä.

Onneksi on. Vakavan scifin pelastajaksi tietokonepelirintamalla saapuvat tekstipelit. Kun parseripeleissä ei ymmärrettävästi voi räiskiä Doomin malliin, on niissä panostettava tarinaan perinteisen kirjallisuuden keinoin. Mainio esimerkki pelistä, jossa science fiction ei ole pelkästään miljöö vaan myös temaattisesti kestävä osa kokonaisuutta, on Legendin vuonna 1992 julkaisema tekstiseikkailu Frederic Pohl's Gateway. Vaikka peli perustuu samannimiseen kirjaan, voi sitä pitää onnistuneena tieteisfiktiopelinä vaikka referenssit kirjaan poistettaisiin kokonaan. Se herättää kysymyksiä, pohtii ihmisen elinpiirin laajentamisen merkitystä ja muistuttaa, kuinka nuori laji me todellisuudessa olemmekaan.

Valitettavasti tekstiseikkailut ovat kuolemassa, kuten on myös vakava science fiction tietokonepeleissä. Ehkäpä molempiin kuolemantapauksiin on löydettävissä yhteisiä selityksiä. Scifin suurin ongelma massojen silmissä on, että se muistuttaa periaatteessa suomalaista missiä: korea ja kiihottava ulkoa päin, mutta kun se yrittää olla jotakin syvällistä, siinähän ihmiset herkeävät melkoiseen nauruun. Niinpä jäljelle jätetään vain se, minkä massat tahtovat: yksinkertainen kuori ilman sisältöä. Räiskintää, avaruusromua ja romansseja. Syvälliset teemat eivät myy, ellei niitä voi räiskinnällä kiertää.

Kuten olen kirjoittanut ja siten jumalan sanaksi todennut, science fictionissa täytyy olla sisältöä, jotta se voi olla nimensä mukaisesti tieteisfiktiota. Pelkästään pyssyjä ja avaruusaluksia sisältävä peli ei ole scifiä, joten moiselle hömppäviihteelle olisi keksittävä uusi, nykypolven tarpeita vastaava genre. Keksin eräänä iltana oikein osuvan nimi-idean, mutta käsite "paskapeli" ei oikein taida sopia kapitalistien kielelle. Se kun ei ole myyvä.

© Pelikapseli 2000