PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

= Miksi kauhupelit eivät pelota =

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Riku Neuvonen

Kauhu on outo kulttuurin muoto. Se perustuu aina mielikuvien luomiseen ja ollakseen toimivaa tulee mielikuvien yhdistyä alkeellisiin pelkoihin ja/tai subjektin muistoihin. Ehkä tästä syystä kauhu on myös yksi vaikeimmista kulttuurinmuodoista ja tuntuu turhankin helposti kierrättävän postmoderniin tyyliin genrensä aiempia osasia. Lopputulos saattaa olla kauhistuttavaa mutta harvoin sisältönsä puolesta.

Minä en ole lukenut yhtään hyvää kauhukirjaa. Kingin kirjoissa on paljon mystistä mutta lopussa pelon aiheet ammutaan Uzilla. Osa toki vaikuttaa alitajuntaan kuten Tarpeellista tavaraa (Needful Things), jonka perusidea kyläyhteisön manipuloinnista on hyvä mutta toteutus huono. Lovecraft sentään osasi asiansa paljon paremmin muttei kovin pelottavasti.

Elokuvissakin on sama ongelma, ei paljoa pelota jollei sankarista tehdä tarpeeksi kiinnostavaa ja pahasta oikeasti pahaa. Eniten pelkoa ehkä aiheuttaa ajatus siitä miksi Hannibal Lecter on niin kiehtova hahmo. Visuaalinen kauhun kun pitäisi perustua enemmänkin siihen mitä jätetään kertomatta sekä näyttämättä ja sen takia Alien - kahdeksas matkustaja on ajoittain pelottavan tuntuinen elokuva. Sen sijaan maskiin naamioitunut teinityttöjen lahtaaja ei pelota, kauhuksi sen tekee ennemminkin toteutus ja ajatus siitä, että joku pitää tuollaisista elokuvista.

Tietokonepeleissä kauhu on vielä vaikeampi taiteenlaji. Hyvin harvoissa peleissä saadaan aikaan kiinnostavalta tuntuvaa hahmoa, jota oikeasti haluaisi suojella ja jonka tekemisistä oikeasti välittäisi. Tähän vielä mahdollisuus herättää hahmo henkiin lataamalla tallennus niin oikea pelontunne on kaukana. Todellista kauhua saa kokea korkeintaan silloin kun lataus ei toimi ja silloinkin siksi, että pitkä pätkä pelattua peliä pitää pelata uudestaan.

Tämän vuoksi kauhupeliksi tituleerataan mitä tahansa peliä missä on jotain elementtejä kauhukuvastosta. Vampyyrit, zombiet ja aaveet riittävät tekemään mistä tahansa kyhäelmästä kauhupelin. Sen takia useimmat kauhupelit ovat varsin kauheaa sontaa. Ainoastaan tässä numerossa esiteltävät Dreamweb ja Harvester ovat laskettavissa oikeaksi kauhuksi (I Have No Mouth And I Must Scream? -toim.huom.). Molemmissa niissä rikotaan perinteistä sankarikaavaa ja pakotetaan pelaaja oikeasti ajattelemaan tekojaan sekä sitä miten ne ovat ristiriidassa populaarikulttuurin vakiintuneiden kaavojen kanssa. Peleissä kun hyvin harvoin toimitaan omien arvojen mukaisesti vaan omaksutaan tietty populaarikulttuurin antama sankarikaava. Kun tätä kaavaa rikotaan saadaan pelaaja ajattelemaan ja toimimaan omien arvojensa sekä muistojensa mukaan. Tällöin on mahdollista jopa aiheuttaa oikeaa pelkoa.

Valitettavasti siis tietokonepeleissä todellinen kauhu johtuu enemmänkin pelimekaniikasta kuin sisällöstä. Roberta Williamsin kauhupeli Phantasmagoria varmaan aiheutti koollaan, bugisuudellaan, surkealla toteutuksellaan ja kustannuksillaan valtavasti kauhua niin pelaajille kuin Sierran johdollekin. Minä en siis ole kauhuun tietokonepeleissä törmännyt. Toki esim. Alone in the Dark-sarja on tarjonnut hyvää tunnelmaa mutta ei se varsinaisesti ole koskaan pelottanut. Herääkin siis kysymys siitä miksi ihmeessä ylipäätänsä on olemassa genre nimeltään kauhupelit.


[16:43] <Einuli> Tajuaisi survival horrorista jotain niin voisi
                 kirjoittaa sellaisen "Scary Computer Game"-jutun..
[16:44] <Echramath> Survival horror?
[16:51] <Graerth> Resident Evil, tai vaikka Romeron leffat...
[16:51] <Einuli> Heh.
[16:51] <Graerth> Mutta ei kai kunnon gonzo-journalismi mitään tajuamista vaadi?
[16:51] <Echramath> Minulle tulee mieleen Nummirock 98...

© Pelikapseli 2000-2001