PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

= Retroleikkiä =

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Ylen TV-kanavalta tulevassa kirpputoriohjelmassa on henkilökuvia/haastatteluja erilaisista keräilijöistä. Eräs haastateltu junien pienoismallien keräilijä herätti huomioni. Tohkeisen vakavissaan hän painotti kahteenkin otteeseen, että on keräilijä, eikä leiki junillaan. Kyllä useimmille voi kertoa harrastuksestaan, mutta joskus pitää suorastaan puolustautua leikkiepäilyjä kohtaan. Jotenkin tuli semmoinen olo, että takana oli ajatus, että eihän se iso mies saa.

Ero ohjelman aiemmassa jaksossa nähtyyn nuoreen videopelikeräilijään oli huomattava. Ainakin se piirtyi selkeäksi päässäni - ja toivottavasti markkeeraa sukupolvien välistä eroa. Nuorta miestä voisi kuvailla myöskin tohkeiseksi - mutta innostuneeksi ja innostavaksi. Humoristisesti ja itseironiantajuisesti hän valotti retkahduksensa taustaa.

Molemmat kyllä tuntuivat tiedostavan suomalaisessa psyykessä vaanivan ajatuksen: keräily on arvotonta ajanhukkaa - töihin siitä! Hillitön, linjakas kasa tavaraa, ihan vain yhtenäisten piirteidensä takia yhteen haalittuna.. no onhan se absurdi asia. Varsinkin, jos noita esineitä ei käytä.

Junahepun kokoelman hienoimmat otokset olivat lasivitriinissä koriste-esineinä näytillä. Onhan se hyvä käyttötarkoitus. Pelikeräilijä demosi ainakin 90-luvun taitteen vempeleitä ohjelmassa, eli pelasi. Se on erinomaisen hyvä käyttötarkoitus! Luultavasti vanhemmat, Carincon tyyliset laitteet lojuivat tälläkin keräilijällä ennen kaikkea pölyttymässä omistamisen, eikä niinkään käytön, kohteena.

No, mikäpä siinä. Niillä vempeleillä varmasti myös leikitään, tehdään ajasta hukkaan mennyttä ei-mitään - ja vielä suurella nautinnolla. Peli on parhaimmillaan leikkiä. Itse havahduin TV:n taustasäteilystä keräilijän leikinkieltämisiin Nintendogsin parista. Nintendogs on ohjelmalelu, josta saa melkein suurennuslasilla etsiä varsinaista peliä tai valmiiksi annettua haastetta.

Parhaita pelikokemuksiani on ollut OpenTTD-moninpelisessio, jossa hiekkalaatikkoleikinomaisesti pelasimme saman firman leivissä, ilman vastustajia, rakennellen kuljetus- ja matkustamisreittejä vailla sen kummempaa päämäärää. Silkkaa pienoisjunilla leikkimistä.

Suosittelen kokeilemaan.

Eino Keskitalo

© Pelikapseli 2000-2006