PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

= Tuli siinä mukana pelikin =

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Kuva: Jarkko Lehtola Siihen aikaan kun dinosaurukset kävelivät maan päällä ja pelipaketit olivat muutakin kuin muovikoteloita tapahtui muutakin ihmeellistä. Pelipaketeissa oli säännönmukaisesti paksu ohjekirja ja usein kaikkea muuta kivaa sälää. Nykyään saa olla tyytyväinen jos muovikotelossa on ohjelappunen ja kaikenlainen ekstramateriaali on lähinnä erikoispainosten varassa. Silloinkin hyvin useasti saa pelkän t-paidan. Oikein anteliaat firmat jakavat jopa soundtrackin, hiirimaton tai avaimenperän sekä pari tarraa. Toista se oli ennen kun paketista saattoi löytää vaikka mitä erikoista.

Paketti peliä tärkeämpi

Nykypäivänä itketään kun hiiriohjattavia Lucasin tai Sierran seikkailupelejä ei juuri ole. Vanhaan aikaan näitä pidettiin helppoina seikkailuina, ja vaativampien markkinoita hallitsi Infocom, jolle kovan vastuksen antoi Magnetic Scrolls. Pelaaminen tapahtui lukemalla paljon tekstiä ja kirjoittamalla käskyt. Grafiikkaa saattoi olla Magnetic Scrollsin peleissä pienen kuvan verran, aina ei sitäkään. Näin mielikuvitus kehittyi. Pelillisen loiston puutteen erityisesti Infocom kompensoi pelipakettien suunnittelulla ja varsinkin paketeissa olevalla kamalla.

Infocomin legenda alkaa Zork-sarjasta ja näin on laita myös firman ”feelies”- nimellä tunnettujen oheisjuttujen kohdalla. Ensimmäiset Zorkit eivät sisältäneet kuin pienet ohjelappuset, mutta jo uudelleenjulkaisuissa tuli erilaista peliin liittyvää dokumenttia, karttaa ja Zork Trilogy-kokoelmassa pelimaailman käyttämiä zorkmid-kolikoita.

Varsinaisesti Infocomin tarinan tällä saralla käynnisti poliisiseikkailu Deadline, jonka mukana tuli kaikenlaista dokumenttia, valokuva rikospaikasta ja muovipussi, jossa oli kolme valkoista pilleriä. Syynä tähän oli, että pelintekijä Marc Blank ei saanut kaikkea informaatiota mahtumaan 80 kilon peliin. Peli oli menestys ja tuotteen yhdessä tekijöiden kanssa suunnitellut mainostoimisto Giardini/Russel pääsi toteuttamaan idoitaan erittäin vapaasti.

Parhaimmillaan vuosina 1983-1988 Infocom käytti pelkkään pakettien suunnitteluun yli 50 000 dollaria per peli, joka oli välillä jopa enemmän kuin itse pelintekoon kulutettu rahasumma. Activisionin ostettua Infocomin kuluihin kiinnitettiin enemmän huomiota ja vuonna 1989 alkoi säästökuuri, joka heijastui peleihin, mutta erityisesti vähensi kaikenlaista oheiskamaa.

Perus-Infocomin pelipaketti oli kansiomallinen ja sisällä vähintään peliin kuuluvia dokumentteja. Legendaarisiksi Infocom-lisäkkeiksi nousivat Leather Goddess of Phobosin hajutarrat. Pelissä maan asukki on kaapattu seksiorjaksi ja tarroja raaputtamalla sai kuvan vieraan planeetan hajuista, joista yksi oli luonnollisesti nahka. Ihan kuin tämä ei riittäisi mukana tuli myös 3D-sarjakuva ja tietysti 3D-lasit. Pelin vähemmän tunnetun kakkososan mukana tuli sarjaporttiin liitettävä laite, joka ennen äänikortteja tuotti pelin äänet vähän paremmin kuin piipperi. Valmistuskustannukset härpäkeellä olivat kolme taalaa ja äänenlaatu sen mukainen.

Oman huvinsa sai myös Wishbringerin pimeässä loistavasta kivestä. Häiriintyneempää päätä edusti taasen Trinityn oheissarjakuva ”The Illustrated History of the Atom Bomb" ja Starcrossin uudelleenjulkaisun "Bureau of Extra- Solar Intelligence" eli ohjekirja muukalaisten kohtaamista varten. Ihan puhdasta pelitunnelmaa edustivat The Witnessin Brass Lantern-hotellin pahvitulitikut sekä Bureaucracyn ohessa tullut liittymisanomus Popular Paranoia- kerhoon.

Huumoripuolella Infocom vangitsi pelissä The Hitchhiker's Guide to the Galaxy paitsi kirjan huumorin, myös ”mikrokooppisen avaruuslaivaston” - eli mukana oli tyhjä muovipussi. Tämä teki vaikutuksen kirjan ja pelin faneihin, eikä muukaan oheiskama eli pussillinen nukkaa, tuhoamisohjeet pelaajan kodille ja planeetalle, täysin mustat ”peril-sensitive”-aurinkolasit ja Don't Panic - pinssikään ketään kylmäksi jättäneet.

Keräilijöiden kiinnostuksen kohteena nykyään ovat erityisesti Suspendedin mukana tullut naamio ja kuusi robottien jäljityssirua (mustia muovisia levyjä). Erityisen haluttu on kuitenkin Starcrossin ensijulkaisun lentävä lautanen, josta hyväkuntoisena maksetaan yli tuhat taalaa. Pahin kilpailija Magnetic Scrolls saattoi tehdä vähintään yhtä hyviä pelejä, mutta oheiskaman kanssa firma jäi pahasti jälkeen. Yritystä kuitenkin oli, ja pelien mukana tuli erilaista peliin liittyvää paperinpalaa ja karttaa. Muistiin kannattaa laittaa kuitenkin lähinnä Guild of Thievesin noppa, joka ei ihan vastaa standardimallia sekä Jinxterin tuopinalunen. Corruptionin päivyrisivuiksi (ne saattoi oikeasti liittää päivyriin) muotoiltu manuaali, juoneen liittyvä äänikasetti ja kasinon pelimerkki lähenivät jo Infocomin tasoa, mutta pelien määrässä ja hörhöilyssä jäi kilpailija jälkeen.

Kuva: Jarkko Lehtola

Kangaskarttoja ja säteilytarroja

Aikanaan Lord British eli Richard Garriott asetti kovia vaatimuksia Ultima- sarjan pelien pelilaatikoiden laadulle, ulkoasulle ja koolle. Tämän vuoksi Ultimoiden mukana tuli aina kangaskartta, joskin Ultima ykkösessä vasta uudelleenjulkaisussa, ja muuta Britannian maailmaan liittyvää tavaraa. Ykkösosan vuoden 1986 uusioversiossa tuli viisi kolikkoa, nelosen kaikki muistavat ANKH-riipuksesta, vitosen kolikosta ja kutosen kuukivestä. Vielä seiskan ja kasin mukana tuli symboloitu kolikko ja Ultima Underworld ykkösen ohessa kangaspussi kuuden metalliriimun kanssa. Laskusuunnasta kertookin, että vaikka ysin mukana oli vielä kartta ja tarot-kortit, niin Ultima Onlinen ostajat saivat vain peliä markkinoivan pinssin.

Originin kunnostautuminen pakkauksissa ei jäänyt vain Ultima-sarjaan. Avaruusroolipeli Space Roguen pakettiin oli pistetty taiteltavat pahviset avaruusalukset, jotka ovat erityisen hienot. Robottiseikkailun 2400AD mukana taasen tuli kolme metallista robottifiguuria, joilla ei ollut paljoa tekemistä itse pelin robottien kanssa. Roolipelikäännös Autoduel sisälsikin varmasti kaikkien aikojen hyödyllisimmän oheistuotteen; pienen työkalupakin, joka koostui muutamasta ruuvimeisselistä, kiintoavaimesta ja pienestä vasarasta.

Sienipilvien pelossa eläminen oli arkea 80-luvulla, joten ei ihmekään, että Originin tekemän ja Microprosen julkaiseman Keith Laumerin Bolo-kirjoihin perustuvan taktisen Ogre-tankkipelin paketista löytyi viisi radioaktiivisen säteilyn paljastavaa tarraa. Onneksi niitä ei ole oikeasti vielä tarvinut. Originin vaikeuksien alettua myös oheiskamojen määrä väheni ja ainoastaan Ultima-sarjan mukana tuli kaikenlaista extraa. Viimeimmät Origin-oheiskamat olivat Wing Commander-sarjan mainiot manuaalit, joista yksi oli yleensä peliohjeita ja toinen täynnä juttua avaruusajan teknologiasta.

Kuva: Jarkko Lehtola

Lukemista kotiin ja kaunistusta seinälle

Vanhoina aikoina oheismateriaalina oli usein manuaali ja erityisesti simulaattoreissa saattoi mukana tulla kaikenlaista aiheeseen liittyvää, kuten kirjoja kalustosta tai sotilastaktiikoista. Esimerkiksi Microprosen Silent Service-pelin ohjekirjan avulla olisi voinut oikeastikin ohjata sukellusvenettä ja kilpailevan firman Actionsoftin Up Periscopen mukana tuli Tyynenmeren sukellusvenesodasta kertova kirja Submarine Action in the South Pacific. Bonuksena Up Pericopen!:n paketissa oli liittymiskortti Yhdysvaltain laivaston sukellusvenevoimien kirjasto- ja museoyhdistykseen.

Pinnan alle mennessä krääsän määrässä hyvän vastuksen antoi Arguss Press Softwaren The Hunt for Red October, jossa tuli pari julistetta, Red October Crew-rintamerkki ja osaksi venäjäksi kirjoitettuja dokumentteja. Erityisesti Microprosella oli simulaattoripakettien mukana aina vähintään juliste ja kirjanen, jossa kerrottiin kaikki olennainen simuloinnin kohteesta. M1 Tank Platoonin ohjekirja kertoi varmasti enemmän Varsovan liitolle USA:n panssarivaunuista ja taktiikoista kuin kymmenen vakoojaa West Pointissa.

Osattiin toki muuallakin ja hetken aikaa simulaattorivaltikasta otetta yrittänyt Rowan Software pisti Flying Corps -pelinsä oheen näköispainoksen RAF: n (silloisen RFC:n) koulutusoppaasta Practical Flying. Lisenssipelien alkuaikana teki Melbourne House peliversion aiheesta Taru sormusten herrasta ja luonnollisesti pelin mukana tuli myös itse kirja. Legendaarisen Eliten jonkinlaisen jatko-osan Elite 2:n paketissa oli novelleja seikkailuista Eliten maailmassa. Viimeisin kirja ja peli-kombinaatio taisi olla Sierran Gabriel Knight Mysteries-kokoelman mukana ollut pelintekijä Jane Jansenin romaani Sins of the Fathers.

Ennen aikaan yleisten julisteiden osalta monia teinipoikia varmasti lämmitti Palace Softwaren Barbarian II: Dungeon of Drax, jonka paketista löytyi jättimäinen Maria Whittaker-seinäjuliste. Julisteet olivatkin pitkään perushuttua oheiskamojen joukossa, kun nykyään sellaisen saa korkeintaan keräilijäpaketin mukana.

Kehitys kehittyy

Nykyään on menty kehityksessä ympyrää soundtrackien osalta. Esimerkiksi nyttemmin uusiksi tehdyn Out Run -pelin mukana tulivat pelin musiikit erillisellä kasetilla, myöhemmin 16-bittisten tehojen lippulaivan Carrier Commandin ohessa tuli kasetti, joka toisti tunnin verran hienoa teemaa. Sen sijaan Starglider 2:n mukana tulleella kasetilla musiikkia oli vain puoli minuuttia.

Ensimmäisenä äänivallin rikkoneen Chuck Yeagerin mukaan nimetty EA:n Chuck Yeager's Flight Trainer pisti paremmaksi ja pelin mukana tuli kasetti, jolla itse Chuck kertoi miten lennetään. Samaa ohjekirjan korviketta käytti myös Homeword-peli, jonka opastekasetin alussa opetettiin mm. laittamaan tietokone päälle. Myöhemmin Lucasarts johdatti loistavasti tehdyn kasetin avulla pelaajan Loom-pelin maailmaan, jossa musiikki oli muutenkin tärkeässä roolissa.

Ohjaukseen liittyvät tavarat saivat myös huomiota ennen Donkey Kongaa. Accessin Echelon-pelissä vuodelta 1989 oli mukana Lipstick-niminen ääniohjain, joka tunnisti kolme käskyä. Street Fighter II yritti myös korjata ohjausongelmaa paketissa tulevalla nelinappisella padilla, joka oli kuitenkin aika heikkoa tekoa.

PC:n alkutaipaleen surkeaa äänentoistoa pyrki korjaamaan Disney, joka liitti muutaman julkaisemansa pelin kylkiäiseksi Disney Sound Sourcen eli sarjaporttiin liitettävän alkeellisen äänikortin. Disneyn omien pelien lisäksi muutama muukin peli tuli vehjettä, mutta pian se jäi Ad Libin ja Rolandin jalkoihin.

Ninja verivaahdossa

Hajutarrojen lisäksi toinen legendaarinen oheiskama on Domarkin toteutukseltaankin kauhupeliksi luokiteltavan Friday 13th-pelin mukana tulleet verivaahtokapselit. Kapselin puraisemalla sai suun täyteen veristä vaahtoa ja johan eläytyminen Jasonin maailmaan oli astetta syvempi.

Välillä oheistuotteet kohtasivat ongelmia jälleenmyyjien taholta. System 3 laittoi ensimmäiseen Last Ninja 2-pakettiin (monille liian pienen) ninjahupun ja shurikenin, mutta moni kauppaketju kieltäytyi moisia hyllyynsä ottamasta. Seurauksena syntyi todennäköisesti pelihistorian ensimmäinen deluxe-paketti, jossa lisäkkeet olivat ja muuten myytiin peruspakettia ilman heittotähteä. Suomessa myydyt pelit sisälsivät heittotähden ja monet muistelevatkin kokeiluja kumisen tappokalun kanssa hieman pelonsekaisin tuntein.

Viime vuosina kaikenlainen oheismateriaali on vähentynyt. Konsolipeleissä erilaista tavaraa on lähinnä Japanin painoksissa ja luonnollisesti erikoispaketeissa. Nykyään keräilijäpaketit ovat tuoneet hieman perinnettä takaisin, mutta mitään kovin erikoista ei viime vuosina ole nähty. Aikanaan oheismateriaali oli tapa saada pelaaja syvälle pelin maailmaan ja tarjota pelinsä kaupasta ostaneelle hieman ylimääräistä. Jälkimmäisen kuvittelisi olevan edelleen hyvä syy nähdä hieman vaivaa pakettien ulkonäön ja sisällön suhteen, vaikka pelit olisivat kuinka komeita.

Riku Neuvonen

Kuvat: Jarkko Lehtola

© Pelikapseli 2000-2006