PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

Bubble Bobble

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Jos joku joskus kysyisi minulta, mikä on mielestäni paras koskaan tehty tietokonepeli, saattaisin yllättää kysyjän nopealla vastauksellani. Olen nimittäin viime aikoina hieman pohtinut asiaa.

Kompromissi olisi tietysti välttämätön, sillä kaikkea ei voi saada, jokin pelityyppi on pakko valita. Lisäksi valintaan vaikuttavat väistämättä myös kaikki kyseeseen tuleviin peleihin liittyvät muistot ja tapahtumat, joissa itse peleillä saattaa olla aivan mitätönkin osa. Erityisen varovainen pitäisi olla useita vuosia vanhojen pelien kanssa, sillä nostalgiaa lorahtaa helposti mukaan aivan kohtuuton määrä. Bubble Bobble olisi silti minun valintani parhaaksi koskaan tehdyksi peliksi. Objektiivisuus olisi kuitenkin tuostakin lauseesta kaukana, ellen olisi sitä aivan tuohon viereen laittanut.

Perusideltaan BB ei ole kovin monimutkainen. Jokaisessa pelin 99:stä varsinaisesta jaksossahan on tarkoituksena vangita ilkeät oliot kupliin ja sitten poksauttaa ne hyppäämällä niiden päälle tai tökkäisemällä sarvilla tai selkäevillä. Eliminointiin voi käyttää myös muita keinoja, kuten tulipalloja, salamoita, vettä, sekä muutamia erikoisesineitä -- joskus tämä on myös ainoa vaihtoehto. Kohtelusta hölmistyneet hirviöt muuttuvat sitten kaikenalaisiksi hedelmiksi ja tavaroiksi, joista saa pisteitä, jos vain ehtii ne kerätä.

Vaikka peli onkin hyvin yksinkertainen, on siinä kuitenkin monta asiaa kohdallaan. Pelattavuus on erittäin hyvä, eikä pelaaja voi syyttää epäonnistumisistaan kuin itseään ja turhautuminenkin on harvinaista. Mutta parasta Bubble Bobblessa on ehdottomasti kaksinpeli. Myös tekijöiden mukaan pelin ydin on ystävyys; käytännössä tämä tarkoittaa kaverin auttamista pinteestä, symmetristen taktiikoiden suunnittelua, ja kuplaportaiden puhaltelua jotta toinen pääsisi helpommin korkealla vaeltavien otusten kimppuun. Ystävyys tosin joutuu kyllä koetukselle, kun aina silloin tällöin ruudun yläreunasta tippuu palkinnoksi herkullisen isokokoisia esineitä, kuten suurensuuria kakkupaloja.

Ulkokuoreltaankin Bubble Bobble on aika söpö peli. Makeutta on kuitenkin sopivasti, tykkääväthän tästä melkein kaikki, ja grafiikan yksinkertaisuuden takia peli ei näytä oikeastaan kovin vanhentuneelta. Musiikki on yksi pelihistorian klassikoista, mutta sata kentällistä sitäkin on silti aika paljon. Mutta ploinkin ainakin tunnistaa ihan missä tahansa.

Peli ei ole kovin vaikea, ja elinikää on pidennetty tuttuun japanilaiseen tapaan piilottamalla siihen kaikenlaista pientä, ja palkitsemalla pelaajan jos hän pääsee pelin läpi käyttämällä vain tietyn määrän aikaa tai yrityksiä. Bubble Bobblessa "todellisen lopun" nähdäkseen täytyy peli pelata läpi kahdestaan, ystävyysteema vaikuttaa siis tässäkin. Mutta "todellisen ja onnellisen lopun" saa tietää vasta kun on kahlannut kentät uudestaan läpi Super Bubble Bobble -moodissa, johon oikeuttavan näppäinyhdistelmän saa selvittämällä pelin tavallisessa lopussa näytettävän koodin. Avaimen siihen löytyy 20:nnen kentän salahuoneesta, jonne puolestaan pääsee, kun jompikumpi pelaajista ei ole menettänyt siihen mennessä yhtään elämää. Eivätkä salaisuudet tähän lopu, mutta Stephen Tjasink ja Paul Rahme osaavat kertoa niistä paremmin.

Ei ole kovin monta peliä, joita aika on narskuttanut yhtä varovaisesti kuin Bubble Bobblea. Parhaana versiona on varmaankin pidettävä kaikki salaisuudet sisältävää kolikkopeliversiota, mutta ainakin itselleni ja luultavasti aika monelle muullekin rakkain on kuusnelosen peli, nostalgia syynä tässäkin. Myös jatko-osat ovat peleinä hyviä, mutta silti uusillekin koneille kuten Playstation ja Saturn on käännetty myös alkuperäinen peli. Eli Kupla Kopla tullaan muistamaan vielä pitkään ja täysin ansaitusti.

Janne Kauppila

Taito (1986)
Tasohyppely
1 tai 2 pelaajaa
Bubble Bobble

Näinhän se alkaa, kauniilla englannilla...

Räyhävalas!

Minä!

© Pelikapseli 2000