|
|
 |
=
Grand Monster Slam
=
|
|
Kymmenen vuotta sitten saksalainen Rainbow Arts onnistui saamaan aikaiseksi pelin nimeltä
Grand Monster Slam, joka vetää veikeydessä miltei vertoja Lederhoseneille ja sulkahatuille.
Peli on harvinaisen omaperäinen, eräänlainen tenniksen ja jalkapallon välimuoto, muttei
toisaalta oikeastaan mitään sinne päinkään.
Kenttä on jossain määrin tutun oloinen, mutta pelivälineinä sen sijaan
ovat belomit, ruskeat karvaiset oliot, jotka joutuvat kärsimään pallomaisen olemuksensa takia.
Näitä karvapalloja on molempien pelaajien eli tietokoneen ohjaaman hahmon ja ihmispelaajan
päädyissä 6 kappaletta ja voittaja on se, joka saa potkittua ne toiseen päätyyn ja sitten itse
juostua omalta alueelta pois. Käytännössä tehtävä on sitä helpompi, mitä useammalla belomilla
osuu vastapäädyssä liikuskelevaan vastustajaan. Kolme ottelua voittamalla pääsee yrittämään
nousua ylempiin liigoihin, joissa elämä on tuttuun tapaan hieman vaikeampaa.
Otteluiden ja liigojen välissä on lisäksi on pikkupelejä, jotka ovat idealtaan vähintäänkin yhtä
mielikuvituksellisen hauskoja kuin itse pääpelikin. Ottelun jälkeen pelaajan on nimittäin
puolustettava itseään potkittavina olemiseen kyllästyneitä, kostonhimoisia belomeja vastaan.
Liigoissa nousemiseen taas vaaditaan, että pystyy potkaisemaan tietyn määrän samaisia belomeja
paalujen päässä istuvien nälkäisten vihreiden mörköjen eli faultonien kitaan.
Grand Monster Slam on mukavan piristävä kokemus. Ulkoasu on kunnossa, ja pelin tunnusmusiikkikin
painuu hetkeksi mieleen. Pelattavuus on hyvin kohdallaan lukuun ottamatta ehkä ainakin itselleni
tuskallista faultonien syöttämistä. Kaksinpeliä ei syystä tai toisesta ole, vaikka se olisi
varmasti sopinut peliin enemmän kuin hyvin. Kyllästymispiste on varmasti suurimmalla osalla aika
matalalla, varsinkin kun peli ei ole aivan niitä helpoimpia, mutta kyllä tämä silti erittäin
tervetullutta vaihtelua tarjoaa.
Janne Kauppila
© 2000 Pelikapseli
Tuotenimet ja logot voivat olla valmistajiensa rekisteröimiä tuote- tai tavaramerkkejä.
|
|
|
Rainbow Arts (1989) |
|
Amiga (ST, PC, C-64) |
|
Toiminta / urheilu |
|
1 pelaaja |
|
|
|
|