Commando
Ylhäältäpäin kuvatut pelit, joissa yksi mies kävi sotaa lähes koko
maailmaa vastaan, olivat eräs suosituimpia peligenrejä ennen
3D-ammuskelujen läpimurtoa. Lajin kantapelinä voidaan monessakin mielessä
pitää peliä nimeltä Commando, joka on edelleenkin monien nostalgisten
muistojen kohde. Itse törmäsin kyseiseen peliin ensimmäistä kertaa
peliautomaattimuodossa ja erinäisiä markkoja siihen sitten menikin.
Seuraavaksi ohjasin sankariamme kaverin kuuslankulla ja siitä lähtien
Commando on merkinnyt yhtä kaikkien aikojen pelattavimmista
ammuskelupeleistä.
Pelin ideana on sangen yksinkertainen ja juontakaan ei viitsi sen
turhuuden takia mainita. Ideana on mennä eteenpäin kunnes saapuu talolle,
joka on täynnä panttivankeja. Matkan varrella on tarkoitus tappaa suuri
joukko vihollisia, jotka on nimetty yllättävästi vietkongiksi. Toisin kuin
monissa muissa räiskintäpeleissä ei tasojen lopussa ole loppuhirviötä vaan
portti, josta tulvii paljon vihollisia. Jokainen kunnon sissi opetteleekin
ensimmäiseksi paikan, jossa seisomalla voi vihollisaallot toisensa perään
niittää maahan kuten Rokan Antti.
Commandon valtti on sen pelattavuus ja vetovoima. Ohjailu ei vaadi
monimutkaisia liikkeitä, eteenpäin pääsy edellyttää hiukan miettimistä ja
välillä syntyy myös tiukkoja tilanteita. Viholliset seuraavat valmiiksi
ohjelmoituja reittejä, commando juoksee luotia nopeammin ja muutenkin peli
vaikuttaa enemmän puzzlelta kuin interaktiiviselta multimediapeliltä.
Kuitenkin tästä kaikesta on saatu kasattua maistuva soppa ja taannoin
huomasinkin istuvani koneen ääressä pelaamassa peliä kahdeksetta kertaa
läpi, sen jälkeen vasta kuolin ensimmäisen kerran. Tämä siksi, että
läpipääsy ei lopeta peliä vaan se alkaa alusta, pisteet ja elämät ovat
tallessa joten huvia riittää pitkäksi aikaa.
Graafisesti peli on tietenkin vaatimaton mutta täyttää tehtävänsä vallan
mainiosti. Aseena on vain sangen hidas konetuliase sekä kranaatteja, joita
saa kerättyä maastosta. Vastassa on sitten kranaatinheitintä käyttävästä
joulupukista vaaleanpunaisten avoautojen kautta perussotilaisiin ulottuva
vihollisvalikoima. Huolimatta varsin korkeita lukuja saavasta
ruumislaskurista pelillä ei ole mitään tekemistä elokuvan kanssa sillä
pelin commando kuolee yhdestä luodista, toisin kuin Iso-Arska.
Erikoismaininnan ansaitsee pelin musiikki, joka monien mielestä yksi
kaikkien aikojen kuuslankkubiiseistä ja sinällään erinomain syy pelata
peliä. Kannattaa tutustua ja mieluiten vielä mahdollisimman autenttisessa
ympäristöstä. Commandosta on hankala enää pelattavuutta parantaa.
Ikari Warriors
Commandopelien suuressa virrassa ei tuntunut yhteen aikaan tapahtuvan
mitään. Suurin osa klooneista hävisi lajin kantaisälle pelattavuudessa ja
tunnelmassa eikä niistä jälkeenpäin kuultukaan enää mitään. Saati sitten,
että tänä päivänä herättäisivät nostalgisia muistoja. Joten jos joku on
tympiintynyt nykypäivän pelitarjonnan ideaköyhyyteen ja siihen etteivät
kloonit yllä esikuvien tasolle voi lohduttautua ettei ennenkään asiat
paremmin olleet.
Muutaman vuosi Commandon jälkeen sen julkaissut Elite päätti näyttää
klooneille asekaapin paikan ja julkaisi Ikari Warriorsin. Pelin
mullistavana ideana toimi kaksinpeli, ainahan on huomattavasti hauskempaa
tappaa kahdestaan kuin yksin. Tietysti muinaisina aikoina tämä tapahtui
samaan koneen ääressä kun verkoista kuin haaveilla. Ikarissa taustarinana
on erään tyypin pelastaminen mutta eihän juoni ole koskaan muuta kuin
tekosyy virtuaaliteurastukselle.
Kaksinpelin lisäksi huikeina erikoisuuksina verrattessa muihin
Commando-klooneihin Ikarissa on rynnäkkökiväärillä kaksi eri tulistustapaa
ja mahdollisuus ottaa haltuun tankkeja. Tankit kestävätkin enemmän kuin
hikinauhaan sonnustautunut nassikka mutta aina välillä nekin savuttavat
sekä alkavat piipittää räjähtämisen merkiksi... Vastassa on sitten
tavallisia vihollisia, miinoja, bunkkereita ja vihollisen tankkeja eli
ihan peruskamaa. Rynkyn lisäksi Ikari taistelija osaa heitellä
kranaatteja. Peli on sangen vaikea ja minun täytyy tunnustaa, että sen
läpipelaaminen vei aikaa eikä sen jälkeen peliin jaksanut uudestaan
tarttua. Pelattavuus on kuitenkin parhaimmillaan ja jos Commando-tyyliset
pelit kiehtovat tänäkin päivänä on Ikari hyvä valinta stressinpoistoon.
Etenkin jos omistaa Oikean Koneen eli kuuslankun tahi Amigan, jonka
äärellä voi kaverin kanssa pelatessa kokea Aidon Tunnelman.
Detaljina mainittakoon, että Ikari Warriors oli oman aikansa Daikatana ja
ilmestyi noin pari vuotta myöhässä.
Dogs of War
Commandolla ja Ikari Warriorsilla "yksi tai kaksi ylhäältäpäin kuvattua
miestä maailmaa vastaan"-pelien genreä hallinnut Elite päätti lisätä
kloonitehtailijoiden tuskaa ja julkaisi Dogs of Warin. Tarkoituksena oli
yhdistellä molempien edellämainittujen pelien hyvät puolet ja keksiä vielä
tukku uusia. Sodan koirat eivät ole tällä kertaa levittämässä kapitalismin
ilosanomaa sitä vastustaville vietnamilaisille tai vapauttamassa jotain
tyyppiä vaan he taistelevat rahasta. Rahalla saa sitten ostettua parempia
aseita ja ehkä myös hyvän omantunnon.
Pelin alussa valitaan tehtävä jostain päin maailmaa ja sen jälkeen
siirrytään tositoimiin. Uutena piirteenä mukana on välillä vaakasuoraa
etenemistä ja onpahan aseissakin enemmän munaa kuin kahdessa edellisessä
pelissä,
minigunissa on jo jotain herkkää ja sielua koskettavaa. Myöskään
sinko tai liekinheitin eivät jätä ketään kylmäksi. Kuten Ikarissakin
palkkasotureita voi olla taistelukentällä yhtä aikaa kaksi kappaletta ja
palkkikset voivat kilpailla siitä kumpi tappaa enemmän sekä kumman
bonukset riittävät
cooleimpiin aseisiin. Aseitakin voi olla mukana yhtä useampia ja ainakin
Amigalla pelatessa aseenvaihto sujuu mukavasti näppäimistöä huitaisemalla.
Wanhojen muistojen sekä äsken suoritetun testin perusteella Dogs of War on
ihan hyvä räiskintäpeli. Sillä ei vain ole oikein samaa merkitystä kuin
Commandolla ja Ikari Warriorsilla. Ensimainittu oli ensimmäisiä
tietokonepelejä joita pelailin urakalla ja jälkimmäinen taas oli
kaveriporukassa kova hitti. Toki sodan koiriakin väännettiin kaverin
kanssa useaan kertaan ja yksinkin sitä pelasi mutta jo silloin tuli tunne,
että tämä on nähty aikaisemminkin. Jos kuitenkin haluaa retroilu- ja
nostalgiamielessä pelata koko Eliten Commando-sarjan läpi niin ei Dogs of
War ole ajan hampaan puremasta juurikaan kärsinyt. Se on edelleenkin
pelattava, paikoitellen tuhon sinfonia yltää huikeisiin sfääreihin ja
onhan mukavaa joskus pelata pahaa palkkasoturia.
Jos kaapista löytyy Amiga on Dogs of War Ikari Warriorsin ohella paras
valinta nostalgiatripille. Sillä Elite onnistui mokaamaan
Commando-käännöksen ja näin sitä kannattaa pelata vain kuuslankulla tai
C64-emulaattoreilla. Toisaalta jos haluaa pelata genren kehittyneintä
peliä on Dogs of War oikea valinta ja voihan Commandon hienon musiikin
laittaa erikseen taustalle soimaan. DoW:n musiikkia ei viitsi edes mainita
samassa jutussa Commandon musiikin kanssa.
Commando Enchanced
Commandosta on tehty myös uusioversio. Grafiikka ja loistava musiikki ovat
edelleen tallella. Sen sijaan pelattavuus ja hauskuus on hukattu jonnekin.
Commandosta on tullut arskamaisempi eli pikkumies kestää enemmän luoteja
ja panssarin saatuaan kestävyys vain paranee. Vihollisten tekoälyä ei ole
parannettu mutta sen sijaan heille on annettu nopeasti ampuvia
konekivääreitä, tsiljoona nopeasti ampuvaa bazooka-miestä ja vastaavaa
joilla on ollut ilmeisesti tarkoitus nostaa pelin tempoa. Valitettavasti
ainoa tuleva tunne on turhautuminen sillä Commandoon ei vauhti sovi,
varsinkin kun peli on muuten sangen hidastempoinen. Lentäähän pelissä nyt
hiukan verta, maastossa voi syttyä tulipalo ja ilmassa on enemmän lyijyä
kuin aikaisemmin mutta kun se ei ole hauskaa. Lisäksi kenttäsuunnittelu on
pistetty uusiksi eli poissa ovat joulupukki, avoauto, kamiinaa muistuttava
tankki ja vedessä kykkivä sala-ampuja sekä muut pikkujipot. Tilalla on
räiskettä, verta ja muutenkin "hyvä meininki". Olisivat edes hengen
mukaisesti tehneet Commandon pikku kiinalaisista, siis kranaateista,
hieman tehokkaampia vastapainoksi vihollisen lisääntyneelle tulivoimalle.
Loppuun haluankin lainata Niko Nirvin Pelikirjassa 1988 olevaa ytimekästä
Battle Island -pelin arvostelua: "Paska Commando-klooni". Olisivat
kääntäneet pelin suoraa ilman turhia yrityksiä "modernimpaan" tyyliin.
Riku Neuvonen
|