PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

Phantasy Star I-IV

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Vaikka konsoli-rpg:ista puhuttaessa se suosituin hehkuttamisen kohde tuntuu olevan Final Fantasy -sarja, ovat Phantasy Starit (1-4) merkinneet ainakin minulle huomattavasti enemmän. Tämä tosin on selitettävissä sarjan ykkösosan päätymisellä käsiini kolmantena koskaan omistamanani pelinä eikä edes vuosikausia julkaisunsa jälkeen. Jostain syystä sitä tuli jo silloin tahkottua tuntikausia yhdeksänvuotiaan huimalla kärsivällisyydellä ja kielitaidolla, eikä tunnetta viimein pelin kahdeksan vuotta myöhemmin (josta tosin suurin osa kului jumissa yhdessä ja samassa paikassa puutteellisen ohjekirjan lukemisen vuoksi) läpipäästessäni voi sanoin kuvailla.

PS1:n taustatarina ei omaperäisyydellä loista. Hyvä hallitsija on muuttunut ilkeäksi tyranniksi kuolemattomuutta tavoitellessaan ja asialle pitäisi niin sanotusti tehdä jotain. Pelin alussa päähenkilö Alisin veli on kuolemaisillaan pieleen menneen yrityksen jälkeen ja siirtää miekkansa ja tehtävänsä eteenpäin sisarelleen. Tästä alkaa hortoilu ympäri kolmea toisistaan poikkeavaa planeettaa. Matkan varrelta avuksi löytycät varsin kliseiset taistelija Odin ja velho Noah - sekä äärimmäisen söötti kissaa muistuttava puhuva eläin Myau.

Ulkoasultaan peli saattaa nykyaikana näyttää karulta, mutta eipä se toisaalta ainakaan FF-sarjan parille ensimmäiselle osalle häviä. Erityistä ihastelua aiheuttivat 3D-luolastot, joihin eksyminen onnistui luolan yksinkertaisuudesta huolimatta helposti.

Sarjan muihin osiin tutustuin vasta vuosia myöhemmin emulaattorit löydettyäni. Muistan kyllä pienempänä kuolanneeni niitä mainoslehtisistä ja pohtineeni, saisinko koskaan käsiini niin hienoa laitetta kuin Mega Drive (niin, MD sitten päätyi aikoinaan hyllyyni, mutta siinä vaiheessa ko. pelien saaminen mistään siedettävään hintaan lähenteli jo mahdottomuutta). Erityisesti kolmososan mainoslauseet tyyliin "uskomattoman laaja peli, jossa menet naimisiin ja kuolet kolmesti" vakuuttivat kun taas kakkonen ei kuvien perusteella mitenkään erikoiselta näyttänyt. Ja taas kerran mainosten laatijat olivat onnistuneet viatonta kuluttajaa harhaan johtamaan...

Kakkonen on monien suosikki sarjassa, itseäni tosin rassaa vähän turhan ylös hilattu vaikeustaso. Toki ykkösessäkin sai välillä pysähtyä expaa keräämään, mutta luolat ynnä muut sokkeloiset sisätilat sentään olivat selvitettävissä ilman karttaa mielenterveyttään menettämättä. Tai sitten minulle on vain jäänyt liian traumaattisia muistoja, pikainen kokeilu osoitti mahdolliseksi jopa juonessa etenemisen kohdasta, johon peliä toista vuotta sitten aktiivisesti pelatessani jumiin jäin.

Toiminnan liikkeellepanijana toimii päähemkilö Rolfin saama tehtävä selvittää, miksi maailmaa ohjaileva suuri tietokone Mother Brain ei toimi ihan niinkuin pitäisi. Apuvoimiksi ilmaantuu kasa sekalaista sakkia, ja pelin muista osista poiketen pelaaja saa itse valita, ketä hahmoista haluaa porukan jatkeena mukanaan raahata. Se, mitkä valinnat ovat sitten pitemmän päälle järkeviä, on aivan toinen juttu...

Kolmonen onkin sitten sarjan outolintu. Ulkoisesti se ei juuri tunnu Phantasy Starilta, tapahtumien ympäristö on eri kuin muissa peleissä ja juonikin jotain niin kummallista, etten edes ole päässyt täysin selvyyteen, mistä oikein on kyse. Tämä ei silti tarkoita, että peli olisi huono. Itse asiassa se on jopa ihan mukava pelattava, kunhan onnistuu pakottamaan itsensä tylsähkön alun läpi. Kannattaa kokeilla erityisesti jos genren yleinen ällösöpöys kyllästyttää, ulkoasu kun on tässä osassa hieman vakavastiotettavampi.

Nelososassa palataan taas vanhoihin maisemiin. Planeettojen kartat on pistetty jälleen uusiksi, mutta tuttuja pieniä yksityiskohtia tulee vastaan jatukuvasti. Monet hirviöistä ovat kakkosesta tuttuja, musiikkivalikoimasta löytyy remixejä ykkösen kappaleista ja moni tuttu pikku yksityiskohta jaksaa huvittaa kerrasta toiseen.

Juonellisesti pelissä on jälleen kerran kysymys maailman pelastamisesta, mutta mitäpä tuosta kun asia selviää vasta niin myöhään, että peliin on onnistunut jäämään jo koukkuun. Painopiste on onneksi siirtynyt maailman tapahtumien seuraamisesta päähenkilö Chazin kasvuun. Valitettavasti juoni tuntuu ainakin minusta muita osia häiritsevämmin etenevän lineaarisesti; ei juurikaan tule vastaan paikkoja, joissa pitäisi miettiä tekojaan vaan voi yksinkertaisesti kävellä juonen kannalta oleellisesta paikasta ja tapahtumasta toiseen. Tätä helpottamassa pelissä on mukana äärimmäisen kätevä toiminto, jolla saa hahmot juttelemaan keskenään siitä, mitä seuraavaksi olikaan tarkoitus tehdä.

Numeroitujen osien lisäksi sarjaan kuuluvat Game Gearille ilmestyneet Ps Adventure ja PS Gaiden. Näistä ensinmainittu on on äärimmäisen yksinkertainen pikkupeli, toisessa on jo hieman ainestakin. Pelattavuutta vain haittaa hieman se tosiasia, että nämä pelit julkaistiin vain Japanissa. En tiedä rommien käännöstyön nykytilasta, itse näitä pelasin joskus japaniksi käännös paperilla kädessä ja Adventuren kohdalla se ainakin onnistui varsin kivuttomasti.

  • PS1 Japani 1987, muualla 1988 SMS
  • PS2 1989 SMD
  • PS3 Generations of Doom 1991 SMD
  • PS4 The End of the Millennium 1994 SMD
  • PSA & PSG 1992 GG

Myös Phantasy Star sarjaan on tulossa jatkoa, alustan ollessa tällä kertaa Sega Dreamcast.

PS Adventure
PS Gaiden

Eliina Hakuli

Sega (1987-1994)
SMS / SMD
Konsoli-RPG

PS I

PS II

PS III

PS IV

© Pelikapseli 2000