PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

Buck Rogers

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Strategic Simulations, Inc (1990/1992)
RPG
1 pelaaja
PC-versio
Screenshotteja

Countdown to Doomsday & Matrix Cubed

Viralliset Buck Rogers-ilmiön kotisivut hehkuttavat Buck Rogersia Flash Gordonin oppi-isänä. Amazing Storiesin scifinovellista alkanut ja mm. Disneyn omistamissa oikeuksissa elokuvaan tällä hetkellä menossa oleva Buck Rogersin tarina vaihtelee aina kerrontaformaatin mukaan. Yhteistä näille versioille on mr. Rogersin päätyminen 1900-luvulta 25. vuosisadalle "life suspension" - teknologian (tai vastaavan onnettumuuden) myötävaikutukselle ja pinteessä oleva Maa/Amerikka, jota puolustaviin maanalaisiin ryhmittymiin hän liittyy vakiohahmogallerian seuraksi, joista mm. naiskauneutta ja tätienergiaa joka versiossa toistuvasti edustavaan Wilma Deeringiin törmätään näidenkin pelien kuluessa.

TSR:n ADD - systeemistä kehittämän Buck Rogers RPG:n esittämä tarina taitaapi olla ainakin noin maailman puolesta mielenkiintoisin versio, ainakin mitä nettiä (pikaisesti) selaamalla aiheesta löysin.

Kuten tunnettua, entisen Neuvostoliiton kovan linjan kannattajat lähettävät 1990-luvulla kiertoradalle Masterlink-asejärjestelmän, jota tuhoamaan jenkit puolestaan paukaisevat ässäpilotti Anthony "Buck" Rogersin, joka onnistuukin tehtävässään. Harmi kyllä Rogersin avaruuslentsikka vaurioituu pahoin. Hän itse pelastuu cryogenian voimin, jääden kylläkin muutaman sadan vuoden ajaksi killumaan avaruuteen.

Masterlinkin tuhouduttua kommarit aloittavat ydinsodan, josta selviytyneet säikähtävät niin pahasti että pistävät aseet kaappiin piiloon, julistavat kukkasia ja maailmanrauhaa sekä jakavat Maan kolmeen osaan, Russo-American Mercantileen, Euro-Blociin sekä Indo-Asian Consortiumiin.

Ajan kuluessa ja tekniikan kehittyessä Maa on niin pahoin saastunut, että ihmiskunnan mielenkiinto suuntautuu kohti muita aurinkokunnan taivaankappaleita. RAM voimakkaimpana nappaa Marsin, IAC Venuksen, Kuun jäädessä Euro-Blocille. Paitsi terraformointia, myös ihmisen geeniperimän mukautusta uusiin elinolosuhteisiin harrastetaan. Gennieiksi kutsutut erinäisiin enemmän tai vähemmän likaisiin hommiin luodut geenimutantit näkevät päivänvalon.

Vuonna 2275 RAM kyllästyy Maan hallintoon, solmii hyökkäämättömyyssopimuksen Venuksen kanssa ja iskee Maalle luun kurkkuun. Seuraa vuosikausien hirmuhallinto, johon kyllästyvät mm. lähtevät kolonisoimaan Merkuriusta. 25. vuosisadalle päästäessä New Earth Organization-niminen andägraund-lafka on perustettu vapauttamaan Maa RAM:in ikeestä.

Vuonna 2456 NEO löytää legendaarisen, mutta jäätyneen Buck Rogersin avaruudesta leijuskelemasta. Hänet herätetään takaisin elämään, ja tokihan hän kunnon ameriikkalaisena liittyy NEO:on. Luonnollisestikin hänen sankarilliset ja oivaltavat kolttosensa antavat NEO:lle mahdollisuuden iskeä takaisin ja saavuttaa vakavastiotettava asema voimatekijänä.

Peleinä Countdown to Doomsday ja Matrix Cubed pohjaavat ns. kultalaatikkoengineen, joka pyörittää myöskin lukuisia SSI:n ADD:hen pohjaavia pelejä (alkaen Pool of Radiancesta). Sen tuntomerkkejä ovat first person-näkymien komppaaminen kolmen metrin loikilla tiukkojen 90 asteen kääntymisien säestämänä (kuten vaikkapa vanhemmissa Might and Magiceissa konsanaan), runsas (avaruus)mörököllien kurmoottaminen erillisellä, ympäristön mukaan muotoutuvalla taktisella taisteluareenalla, sekä runsaasti tunnelmaaluovia pikku yksityiskohtia ja käänteitä pursuilevat tehtävät. Sääntöpuolen samankaltaisuuden huomioonottaen pelimoottorin hyödyntäminen ei liene ole ollut kovin kivuliasta. Myöskin lopputulos on pelattava. BR - pelien välillä ei ole itse systeemiin tai peliengineen tehty minkäänlaisia muutoksia.

Kuudes päivä

Buck Rogersin maailmassa pelattavia rotuja ovat neljän asutetun planeetan ihmiset, jotka ovat sopeutuminen kotiplaneettansa oloihin näkyy kevyinä eroina perusominaisuuksissa, sekä kaksi rankemmin geneettisesti ihmisistä johdettua rotua. Näistä toinen, Tinker, on suunniteltu näppäräksi, pieneen tilaan mahtuvaksi tekniikkaneroksi. Desert Runner on puolestaan tehokas Marsin karujen aavikoiden samoaja. Mielenkiintoista.

Hahmon uravalintaan löytyy viisi vaihtoehtoa. Tapaamme tappamiseen ja pomottamiseen erikoistuneen soturin, hämäräperäisen rosmovarkaan, huimapäisen rokettipilotin, nörtähtävän insinöörin sekä tylsän mutta ah-niin-tarpeellisen lekurin. Ammatti vaikuttaa tarjolla oleviin kykyihin, ja niitähän piisaa ihan kohtuullisesti. Ensimmäisellä kerralla valintoja tehdessään ei oikein voi olla varma mitä tulee tarvitsemaan pelin kuluessa, mutta luonnollisestikin Manouver in Zero G (hmm, kuulostaa Mozartilta) tulee hyödylliseksi avaruusaluksia kolutessa ja Programming vihollistukikohdan tietokoneita syynätessä.

Countdown to Doomsdayssa hahmonluonnissa synnytetyt untuvikot pölähtävät Chicagorgin avaruusasemalle Maahan. Buck Rogersin innoittamina he ovat malttamattomia liittymään taistoon RAM:ia vastaan, mikä itseasiassa tapahtuukin hyvin äkkiä. Itse peli nimittäin alkaa RAM:in yllätyshyökätessä ko. asemalle.

Pelastammeko maailmankaikkeuden

Aluksi pikkuruinen 3D-ympäristönäkymä aiheutti lievää hätäännystä, eksymistä sekä turhautumista tyhjiin laatikkohuoneisiin ja ympäristögrafiikan eksyttävyyteen. Peli kuitenkin tarjoaa kiltisti kompassin ja tason kordinaatiston jatkuvasti näkyville. Myös kenttäsuunnittelu on pelaajaystävällisen kokoista ja vähäsokkeloista. Lienen konsoliropemaisen ylhäältäkuvaamisen piloille passaama, vaikka tottuihan tuohon nopeahkosti.

Yksityiskohdat kuvataan grafiikan sijaan yleensä tekstiselityksinä. Osa tapahtumista saa pientä animaatiota tai komeahkoja still-kuvia kyytipojakseen. Voidaan vaikka sanoa, roguelike-hengessä, että tämä jättää enemmän tilaa mielikuvitukselle kuin täysgraafinen esillepano. Kenties jenkkipelisuunnittelijat jättäisivät kranaatti-iskut täpötäyteen sairastupaan väliin, mikäli kaikki täytyisi näyttää viimeistä pikseliä myöten. Tuleepa CtD:ssä vastaan myöskin kommentti "This scene is too horrible to describe," mikä on kovin vakuuttavaa tyhjässä kopperossa seistäessä..

Ryhmän jalkautuessa tehtäviä suorittamaan eteen tupsahtaa muutakin kuin ammuttavaa. Kaikki vaativat kevyttä ongelmanratkontaa, lähinnä juoksentelua paikasta a paikkaan b. Muutamasta toimintavaihtoehdosta päästään valitsemaan kohdattaessa esim. ei-vihamielisiä hahmoja tai tietokonepäätteitä. Joissakin valinnoissa hyödynnetään hahmojen kykyjä, vaikkapa ikävän panssarioven voi ohittaa hämäräperäisten pelihahmojen hallitsemalla Security Bypass - kyvyllä, tai sitten vain kylmästi räjäyttää pois edestä häiritsemästä, mikä puolestaan vaatii räjähteitä ja taitoa käyttää niitä. Kanssakäynti ylpeiden Desert Runnerien kanssa on sitten hieman monimutkaisempi juttu, mutta sen osuuden pelistä voikin hoitaa onnistumatta siinä. Toisaalta pelissä on oikein kunnon qbasicilla väännettyn valikkotekstiseikkailun makua muutaman letaalin yes/no - kysymyksen kohdalla. Ettei itku tule, kannattaa tallennella usein, mutta toisaalta harkiten - ei silloin, kun avaruusaluksen itsetuhomekanismi tikittää viittä viimeistä sekuntia ja ryhmäsi on kaukana deaktivointipaneelista..

Pure lyijyä, avaruuskuona!

Vihamielisellä maaperällä kun nyt kuitenkin ollaan, pelmahtavi etehen (jep, myös tähän 3D-näkymään - woah!) agressiivista pyssynheiluttajaa sun muuta monsteria, aika tiuhaan tahtiin, itseasiassa. Onneksi ensimmäisessä tehtävässä on paikalla myöskin muita NEO:n sotilaita, jotka liittyvät taisteluun, ja korkean johtajuustaidon omaavan pelaajahahmon avustuksella jopa omaan kontrolliin. Myöhemmässäkin vaiheessa seurueeseen liittyy silloin tällöin joku siipeilijä ottamaan luoteja vastaan PH:iden puolesta.

Taisteluun siirryttäessä kuvakulma siirtyy ylhäältä kuvattuun (tosin isometrisen näköiseen) tiiligraafiikkaan. Esitystapa on riittävän informatiivinen muutamine räjähdys- sun muine erikoisefektineen, vihulaiset ja hirviöt pikku spriteiksi useimmiten mukavan näköisiä ja hahmotkin erottaa toisistaan. Raskaiden aseiden kohdalla tosin kaipaisi räjähdysalueen näyttämistä ennenkuin vetää liipasimesta...

RAM:in, piraattien, luontokappaleiden ja muun kuviteltavissa olevan turpasaunonta ynnä höyrystys mikroaalto- sekä laseraseilla on mukavaa. Taisteluissa on taktista otetta, ja sen hyödyntämistä tarvitaan varsinkin silloin, kun vihollisella sattuu olemaan laaja-alaisia räjähteitä tai vaikka ikäviä tainnutuskranaatteja arsenaalissaan. Tosin tainnutuskranaatit yleensä potkivat siihen toiseenkin suuntaan. Lisäksi kentälle saa lasersäteet katkaisevaa kaasua ja räjähteiden ilmalennon pysäyttävää chaffia. Tulikeppejä ja lähitaisteluaseitakin piisaa useita erilaisia, samoin panssareita sun muuta suojavälineistöä, ja näistä eri planeetoilla valmistettuja versioita, jotka tosin vastaavat ADD:n +n - lumouksia. Löytyy mainittuja kranaatteja ja niille laukaisimia.. plasmanheitin on tietenkin oiva peli (jolla tosiaankin käristää ensi kokeilulla vahingossa puolet tiimistään), mutta hidas saattaa toimintakuntoon. Toisaalta taitava hiiviskelijä voi koukata vastustajan selkäpuolelle monoveistä hyödyntämään ja kavalasti aiheuttaa sangen usean hitpointin katoamisen. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Valitettavasti, kuten sangen usein roolipeleissä, tappelemaan joutuu aika tavalla, ja vastustajat ovat useimmiten niitä parin erilaisen vihollistyypin laumoja, joista selviää käyttämättä taistelusysteemin mahdollisuuksia hyväkseen. Tämä voi käydä puuduttavaksi. Positiivisena piirteenä pelistä löytyy vaikeustason säätöruuvi, joka toimii kesken pelinkin.

Linnunradan sankarit

Palataanpas nyt kuitenkin juonen pariin. Ryhmän pelastettua sankarillisesti Chicagorgan torjumalla RAM:in hyökkäys (enpäs kerrokaan miten), heidät siirretään esimerkillisen lupaavuutensa ansiosta hieman parempiin hommiin, tukikohtanaan NEO:n salainen Salvation III - asema Maan kiertoradalla. Täältä löytyy valikkojen kautta vierailtavissa olevia ajanvietetiloja, varustekauppaa.. Muiltakin asemilta löytyy vastaavia palveluita, mutta Salvation III:lla on kaikki tarvittava ja aluksen rassaaminen on vieläpä ilmaista. Ja expaa vaihdetaan tasonnousuihin koulutuksessa, kuinkas muutenkaan. Matrix Cubessa voi baareissa remuamalla saada muutakin kuin vinkkejä, nimittäin nekkuunsa baaritappeluiden yhteydessä. Hauskaa sinänsä miettiä, minkälaisen ilmeen baarimikko naamalleen vääntäisi oikeassa elämässä räjähteillä suoritetun välienselvittelyjen jälkeen.

Siinä vaiheessa, kun omalla raketilla pääsee kruisailemaan pitkin universumia, pääsee pelaaja periaatteessa päättämään etenemisestään. Käytännössä tietenkin päämaja Salvation III:lla kertoo, mihin kannattaa seuraavaksi nokkansa tunkea. Muutama ylimääräinen tehtävä löytyy kuitenkin läpäistäväksi, ja RAM-, piraatti- ja merkuriuslaisalusten kanssa voi haastaa riitaa niin paljon kuin vain viitsii. Saman luokan alukset tosin ovat keskenään täysin identtisiä valtaustapahtumaa myöten, mikä johtaa siihen, ettei niitä niin kamalasti viitsikään kaappailla.

"Maailmankarttana" toimii sisäavaruus asteroidekenttään asti, ja pitkin avaruusbaanaa huristellaan tietenkin pulp-scifivaikutteisella avaruusaluksella. Välillä vastaan tulee enemmän tai vähemmän vihamielisiä avaruusaluksia, joista osa on (suorastaan ilahduttavasti) sellaista kokoluokkaa, ettei ryhmä niille Medium Cruiserillaan pärjää. Tämä tietenkin hiukkasen ärsyttäisi, ellei kaikilta käytännössä pääsisi karkuun - ilmeisesti poislukien ne tilanteet, joissa avaruustaistelu liittyy juoneen. Alusten kohtaaminen on hyvin yksinkertaisesti toteutettu - alukset voivat lähestyä tai etääntyä toisistaan, ruikkia eri aseilla vastustajansa eri järjestelmiä, joista aseet ovat itsesuojelumielessä oivallinen kohde, ja immobilisoinnin jälkeen on ilo siirtyä vaikkapa valtaamaan vihollisalus. Näistä aineksistahan tietenkin saisi vaikka kuinka hienon ja monipuolisen virityksen, Buck Rogersissa kyseessä on kuitenkin suunnilleen kivi-paperi-sakset potenssiin n. Ei se minua haitannut, mutta joitakin voi harmittaa potentiaalin hukkaaminen.

Aluksen valtaus tietenkin suoritetaan rymyämällä kuin muissakin "luolastoissa", eli ilmalukosta sisään ja avaruusmerijalkaväkeä sekä puolustusrobotteja nekkuun, jonka jälkeen tarpeen vaatiessa vielä vallataan konehuone ja komentosilta. Tavallaan on (edelleen) harmi, ettei vallattua alusta saa käyttöönsä, vaan kaikki säästynyt ilmaantuu krediiteiksi NEO:n tilille, jota tyhjennetään tankkaamalla ja korjaamalla omaa alusta muissa kuin kotisatamissa. Mutta pelipä keskittyykin seikkailupuoleen, avaruustaisto on mausteosastoa.

Avaruussumma avaruussummarum

Yleensä ottaen Buck Rogersit ovat pelattavia ja mukaansatempaavia pelejä. Ne ovat periaatteessa aika lyhyitä, peliaikaa pidentää hieman keinotekoisesti jatkuva tappelu - varsinkin pelin lyödessä jatkuvasti nenän eteen pieniä tykinruoan tasoa olevia vihollisryhmiä pelkäksi viivytykseksi nostaa turhautuminen rumaa päätään. Taistelut saa kyllä automaattiohjaukseen, mutta AI ei ole hirveästi loista, tuhlaten esimerkiksi juuri edellämainittujen kaltaisiin vihollisiin mielellään raskaiden aseiden vähiä ammuksia. Haastavampia taisteluita on kuitenkin ilo pelata, ja seikkailullinen pelisisältö on keveydestään ja karusta ulkoasusta huolimatta asiaa, varsinkin silloin, kun eteneminen voidaan hoitaa useammalla tavalla. Tunnelmaa löytyy mielenkiinnon ylläpitämiseen, parhaimmillaan se on scifikliseitä (joita BR on tietenkin ollut mukana luomassa) hyödynnettäessä. Itse viihdyin ja viihdyn edelleen NEO:n riveissä muailmaa pelastamassa...

Eino Keskitalo

© Pelikapseli 2000