|

Imuroi Skyroads!
|
Virolainen Bluemoon Interactive on tehnyt reilun tempun ja
suunnatessaan kaupallisemmille apajoille päästänyt tämän
wanhan shareware-julkaisunsa vapaaseen levitykseen. Skyroads
ei olekaan hassumpi käyntikortti - lukuunottamatta vanhentunutta
tekniikkaa. Adlib-soundeilla on kuitenkin väsätty mainioita
biisejä ja simppelit vektorigrafiikat liikkuvat sulavasti.
Pelin päämääränä on huristella hyppimään kykenevällä avaruuskelkalla
kunkin radan alusta loppuun. Vaikka radat nyt sattuvatkin olemaan
suoria, niillä riittää esteitä, kuiluja sekä pelättyä kirkkaanpunaista
väriä, johon koskeminen, ikävää kyllä, tuhoaa aluksen. Radalta löytyy
myös muuta värikoodattua. Alus saattaa hidastua, nopeutua tai
kenties menettää hyppykykynsä ollessaan tietynvärisellä laatalla.
Laattoja löytyy myös aluksen polttoaine- ja happisäiliöiden täyttämiseen,
joista edellinen saattaa tyhjetä liiallisen kaahailun seurauksena,
tosin happi loppuu jos hidastelee ylenpalttisesti. Lisäksi painovoima
vaihtelee ratojen välillä.
Yksinkertaiseen perusideaan on mausteita lisäämällä sekä onnistuneella
ratasuunnittelulla saatu vaihtelua. Itse pelaaminen on yksinkertaista,
kelkkaa saa liikuteltua sivusuuntiin, kaasua voi lisätä ja vähentää
ja hyppynappia saa hiplattua. Aluksen ohjaaminen voi tuntua hieman
tahmealta, mutta se kuuluu asiaan. Ratojen läpäiseminen vaatii
sorminäppäryyden lisäksi oikeastaan myös ulkoa opettelua, sillä yhtäkkiä
saattaa eteen ilmaantua seinä, jonka olisi voinut kenties kiertää
paremmalla reitinvalinnalla. Yleensä tällaisistakin tilanteista selviää
esim. uhkarohkealla loikalla.
Varsinkin alkupään kentät selvittää leppoisasti muutamalla yrityksellä,
kunhan sisäistää pelin fysiikan ja ratojen luonteen. Loppupuolelta
löytyy tietenkin haasteita, joiden parissa saa hermonsa tuhottua. Peliin
saa pistää kaiken ohjaustaitonsa, ja ajoituksen virhemarginaali saisi olla
sadasosasekunnin luokkaa. Reilumpi määrä ratoja ei olisi tehnyt ollenkaan
hallaa, mutta eipä viitsi hirveämmin valittaa muuten viihdyttävästä
paketista.
Eino Keskitalo
|
| Bluemoon Interactive (1993) |
| Avaruusralli |
| 1 pelaaja |
| PC |
 |
 |
 |
 |
|