Livingstone suposso dirigir

Täällä sitä ollaan. Viidakossa, jossa Tarzankin, tuo Lordi Greystoke, viihtyy. Ääntelen kokeeksi kuin simpanssi ja saan jostain kaukaa vastauksen. Ah, viidakossa tunnen olevani kuin kotona. Käärme ja lihansyöjäkasvi näyttävät kuitenkin niin ilkeiltä, että päätän ensin kokeilla mitä ällistyttävän muinaisia ihmeitä toiselta suunnalta löytyy.

Tämäkin on varmasti jokin Niilin sivujoki joka virtaa synkän, jo ammoin unohdetun viidakon salaperäisissä syvyyksissä. Täällä, smaragdijumalattaren valtakunnassa, pensaikon vihertävät kätköt voivat sisältää sanoinkuvaamattomia rikkauksia ja portteja kiellettyihin kaupunkeihin. Havahdun päiväuniltani kun yhtäkkiä puussa lymyillyt paviaani heittää minua kookospähkinällä päähän. Minulta lähtee yksi elämä.

Palasin takaisin alkuun ja lähdin toiseen suuntaan. Lihansyöjäkasvi on liian sitkeä raivattavaksi edes käsikranaateilla, joita muistin ottaneeni mukaan tikareiden ja bumerangin lisäksi. Käärme kuolee yhdellä tarkkaan heitetyllä tikarilla. Tässä vaiheessa en kiinnitä vielä mitään huomiota maassa olevaan tummanvihreään ja punertavaan alustaan. Kunnes putoan sen läpi.

Se oli ansakuoppa! Katselen ympärilleni epäluuloisena ja teen muutaman valesyöksyn. Hmm. Ylhäällä on vipu, joka luultavasti aukaisee oven. Mutta kuinka siihen ylettyy. Onpas tämä nyt visainen pulma.. eikä asiaa auta se, että sieltä täältä ilmestyvä silmäpari tappaa jos sen kohdalle osuu. Yritän hyppiä ja pomppia, mutta turhaan.

Sitten muistan uskollisen seipääni joka kuitenkin kaikesta kovasta yrityksestä huolimatta jotenkin lässähtää aina. Hurjina seikkailun täyteisinä nuoruusvuosina muistan kerran avanneeni samantapaisen ansan bumerangilla, mutta tietenkään en muistanut sitä juuri tällä kerralla. Jäin kuoppaan istumaan. Onneksi siellä oli ystäväni herra Kallo, jota oli kiva nuolla puhtaaksi.

Tämä kukka on saanut vähän liikaa substraalia ja rakkautta. Sen takana on upottava suo, joten lyhyt hyppy ei tule kyseeseen. On otettava käyttöön seiväs. Kokeilen seivästä koloa vasten ja otan vauhtia kaukaa.

Hyppy kantautuu vähän pidemmälle kuin olin suunnitellut. Siitä tuli tuollainen 30 metrin loikka ja tein vielä telemarkin alastulossa. Apinat tarjoavat kookospähkinöitä palkinnoksi hienosta hypystä, mutta ennenkuin ehdin tehdä oikeastaan yhtään mitään paikalle saapuu erikoinen lintu.

Se kantaa minut outoon paikkaan, ilmeisesti pesälleen. Sieltä löytyy suurikokoinen rubiini. Minulta putoaa innostuksesta housut kinttuihin ja kadotan kaikessa hässäkässä monokkelini. Pääsen takaisin kuilun yli, kun vihdoin tajuan että seiväshypyn sijasta pitää suorittaa tavallinen hyvin ajoitettu pomppu, ja niin lähden rubiini perstaskussa jatkamaan matkaani.

Tässä tilanteessa mietin, että toivottavasti osun tukin päälle jaloillani eivätkä ne mene tukin ohi molemmille puolille jolloin pudotuksesta tulisi sangen tuskallinen. Mietin myös sitä, että olisi ehkä pitänyt opetella uimaan. Harmi vain, että jo varhaisessa murrosiässä aloin häpeämään alastoman kehoni esittelyä julkisesti. Täällä viidakossakin minulla on hiostava khakipuku ja hattu, kuten herrasmiehellä kuuluukin olla.

Seuraavaksi huomaan kiertäneeni laajan kehän. Olen päätynyt lähtöpaikkaani. Tukilta on aika hankala hypätä rannalle, ja operaatiota mutkistavat verenhimoinen järvimutu sekä vanha tuttu paviaani-kuoma joka satoi palasina päälleni kun heitin puuhun käsikranaatin. Lopuksi tarjoan vielä mudulle suuripiirteisesti ilmaisen kranaatin. Sokan pidin itselläni.