Nemesis 2

Konamin kasibittipelien parhaimmistosta löytyy vaakaräiskintä Nemesis II. Se on jatkoa legendaariselle Nemesikselle, joka tunnetaan myös nimellä Gradius. Kakkonen taisi olla ensimmäisiä moduulipelejä MSX:lle, johon Konamin insinöörit pulttasivat 8-kanavaisen erikoismusiikkipiirin. Chippiä käytetään hyvin hyödyksi ja se tekee pelin musiikista tasokasta kuunneltavaa.

N2 oli aikoinaan valovuosia edellä kilpailijoitaan ja osoittaa hyvin sen, että vaikka tekniikka kehittyy niin pelattavuus ei vanhene. PC:n emulaattorit eivät tee oikeutta grafiikalle, joka on suunniteltu katsottavaksi TV:stä. Telkussahan on tavallaan automaattinen koko kuvaruudun anti-aliasing, ja monitorilla pikselit näyttävät ikävästi karkeilta palikoilta.

Olen aina pitänyt Nemesis II:n ääniefekteistä. Räjähdykset eivät ole tussahduksia, vaan kirkkaasti helähtäviä arcade-efektejä. Vihollisia ilmoille tursuttavat tukikohdat kirisevät ensin tulituksesta ja sitten pumahtavat kumeasti hajalle. Laserin eleetön raideääni antaa tervehenkistä luottamusta aseen tehoon vihollisia vastaan. Kokonaisuutena efektit muodostavat miellyttävän elektronisen äänimaton, joka on tyylikäs ja omaperäinen ratkaisu.

Emulaattorin save/load -statella huijatessa peli vaikuttaa aika lyhyeltä, tosin pääsin vain seitsemänteen kenttään jossa vastaan tuli sen verran paha loppuvihollinen ettei siitä päässyt ohi sitten millään. Periaatteessa peli on vedettävä läpi yhdellä ukolla, koska jos alus hajoaa mihin riittää yksi osuma, niin aseet häipyvät ja niitä on aika mahdotonta kerätä takaisin vaikeissa kentissä.

Nemesis 2:n arvo retropelinä on hyvää luokkaa, suosittelen varsinkin niille jotka eivät ole pelanneet Nemesis-sarjan pelejä. Wanhat veteraanit sen sijaan saattavat purskahtaa herkästi itkuun (tai kolkkoon nauruun) muistellessaan pelin aiheuttamia fyysisiä ja henkisiä vammoja.

Paul Pekkarinen