PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

Veil Of Darkness

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Tätä kauhuseikkailua pelataan isometrisesti, tietokoneroolipelimäisin piirtein, taistellen, manegeroiden inventaariota pussukoineen ja säkkeineen sekä ennen kaikkea keskustellen ja puzzleja suoritellen. Kauhutunnelma perustuu grafiikan synkeiden sävyjen lisäksi onnistuneeseen miljööseen ja tarinaan, joka kenties vaikuttaa tavanomaiselta, mutta on kerrottu toimivasti.

Kaikki alkaa pienen kuljetuskoneen putoamisesta vuorten ympäröimään laaksoon keskelle Romaniaa, luonnollisesti epämääräisissä olosuhteissa. Yllätyksekseen pilotti selviää hengissä törmäyksestä, ja läheisen kylän asukkaat ottavat tämän hoiviinsa. Käy ilmi, että laakso on muusta maailmasta eristäytyneenä jäänyt hieman jälkeen nykyajasta (mikä ilmeisesti tarkoittaa pelissä 1930-luvun tienoota).

Pelaajahamon huostaansa ottaneen naispääosan esittäjän isä laittaa sankarin vastapalvelukseksi juoksupojan hommiin, jotka eivät luonnollisestikaan ole ihan sitä mitä niiden piti olla. Ne suoritettuaan hän tulee samalla täyttäneeksi ensimmäisen osan laakson pelastajasta kertovaa ennustusta. Mukaan tietenkin mahtuu pimeintä pahuutta ja jos kylä vaikuttaakin olevan hieman omituisen tunnelman vallassa, ulkomaailmasta sitä vasta seonnutta sakkia löytyykin. Sankarihan nyt ei varsinaisesti halua kuin mahdollisimman pian pois laaksosta, mutta joutuu taipumaan ennustuksen edessä ja myöntämään, ettei se käy kuin pahan Kairn-hallitsijan lävitse.

Seikkailumme ikuisen kuunvalon kajossa

Pelissä liikutaan muutamassa paikassa kursorin avulla jalan, ja näiden välillä taas laakson kartalla klikkaamalla. Karttaan ilmestyy uusia seikkailupaikkoja sitä mukaa kun pelaaja saa tietoonsa niiden sijainnin. Niin kylistä kuin hautausmailta, syrjäiseltä maatilalta kuin mustalaisleristäkin löytyy juttukumppania aina noidista ja ennustajista puuksi muutettuun uteliaaseen sieluun asti. Ihan tavallisen oloisiakin ihmisiä näkyy, sekä luonnollisesti myös kerättäviä esineitä ja selvitettäviä pulmia.

Hyvinkin useilla ihmisillä on jotain ongelmia, jotka pelaaja pääsee ratkaisemaan oivaltavalla esineiden käytöllä, yhdistelyllä tai vain pelkästään puhumalla. Kaiken kaikkiaan pelin pulmat vaativat miettimistä ja oivaltamista pelaajan taholta, eivätkä vain valmiiden vastauksien esiinkaivamista. Ja tämähän on luonnollisestikin pelinautinnolle erittäin hyväksi.

Keskustelusysteeminä toimii avainsanoihin perustuva parseri. Ilmeisimmät avainsanat näkyvät alleviivattuina (ja klikattavina) keskusteluissa, mutta paikoitellen niitä joutuu ihan itsekin kirjoittamaan. Keskusteluissa saa olla tarkkana, mutta myös runsaasti viehättävän epäilmeisiä vinkkejä etenemiseen.

Mihinkäs minä macheteni laitoinkaan..

Inventaariosysteemiä voi kehua periaatteessa hauskaksi näprättäväksi ja käytännössä sekavaksi. Siinä on rajattu määrä paikkoja, joihin esineet lätkiä, mutta säkkejä yms. kantolaitetta hamstraamalla tilaa saadaan lisää. Säkkejä, kuten useimpia muitakin esineitä, pitää tosin pitää kädessä jotta niitä saa kunnolla käytettyä.

Molemmille käsille on oma tekemistä kuvaava pikkukuvansa, joita klikkaamalla käsissä olevia esineitä käytetään. Tyhjien käsien ja aseiden kyseessä ollessa kuvat esittävät väkivallantekoa, muiden esineiden kohdalla jokaiseen esineeseen sopivaa toimintaa. Lisäksi heittämistä varten on oma painikkeensa, mitä voi käyttää taistelussa hyväkseen, ja ainakin yksi pulma ratkeaa esinettä heittämällä.

Esineiden hallinta, kuten varmaan kuulostaakin, on jokseenkin sekavahkoa, muttei liian. Ottaen huomioon, että hiiri on varattu liikkumista varten itse peliruudussa, on systeemi siedettävän hyvä. Erillinen 'käytä'-komento olisi kuitenkin selkeämpi.

Kaikki mikä liikkuu

Sujuvaa seikkailua käyvät yön olennot monin paikoin häiritsemään. Sudet sekä epäkuolleet ja muut henkiolennot olemuksestaan riippuen joko tottelevat tai sietävät kylmää terästä, siunattuja hopea-aseita, soihtuja, pyhää vettä ja monenlaisia muunlaisia pelin kuluessa löytyviä väkivallan välineitä. Elukoilla on kyllä omiakin voimakeinoja - virvatulet kävivät erityisen ärsyttäviksi, ei pelkästään nopeutensa ja heikentävien iskujensa vuoksi, vaan varsinkin siksi, ettei niihin tuntunut mikään ase tepsivän.

Myöskin elävien ruumiiden tartuttamat taudit osoittautuivat vaarallisiksi. Vahingollisia olotiloja vastaan kuitenkin löytyy omat rohtonsa, joita löytyy sopivissa paikoissa yrttien muodossa poimittaviksi. Myöskin myönteisiä väliaikaisvaikutuksia antavia esineitä, kuten voimajuomia ja suojaavia ristejä löytyy.

Sälän hallinta taistelutilanteessa menee vaan vähän sähläämiseksi, käytettävän esineen kun pitää olla hahmon kädessä, ja inventaariota pääsee kunnolla käsittelemään vasta vetämällä sen esiin peittämään peliruutua. Ehkä olen tumpelo, mutta jätin kamat yleensä käyttämättä ja lähinnä väistin vihamieliset kohtaamiset. Taistelu on muutenkin sen verran yksinkertaista häkkänslässiä, että kamanhallinta saisi olla vaivattomampaa.

Huomaavaisesti peli tarjoaa heti alkuun kolme vaikeusastetta taisteluihin. Helpoimmalla tasolla saa itselleen rankaisunsietokykyä niin runsaasti, että kestopisteiden palauttaminen parantajalla vieraillen tulee tuskin ajankohtaiseksi koko pelin aikana. Mömminkäisetkin tippuvat viimeistään toisella osumalla. Vaan jos haluaa terästä kalisuttaa, kannattaa haasteen vuoksi valita täysi taistelu.

Kylläpä pelotti

Pelin tarina on vampiireineen, ihmissusineen ja laakson ulkoa tulevine kirkasotsaisine sankareineen kliseinen, mutta tuntuu tietoiselta kliseisyydestään. Suurin osa laakson väestä, söpösti angstisen passivoitunutta kun on, tuntuu vakuuttuneelta kohtalostaan. Asenne vaikuttaakin olosuhteisiin sopivalta, mitä laakson historiaan pääsee tutustumaan ihmisten juttujen lisäksi myös mm. hautakiviin ja kuolleiden kirjaan kirjoitetun kautta.

Sankarin ilmaantuminen kuvioihin saa hieman toivonkipinää taustahahmojen repliikkeihin, varsinkin jos sattuu toteuttamaan ennustuksen sisältöä. Tätä ennustusta tutkimalla saa muutenkin mukavasti seurattua missä mennään ja mihin ollaan menossa. Toimivampi ja tunnelmallisempi idea kuin pelinsisäinen vinkkiautomaatti, sano. Lisäksi pelissä voi paikoin tehdä asioita haluamassaan järjestyksessä, ja tekemistä muutamaa tarinallista pullonkaulaa lukuunottamatta tuntuu riittävän. Pari sokkelontynkää ottaa päähän kuten niillä tapana on, mutta automaattikartoitus pelastaa tilanteen.

Grafiikka on vallan pätevää 320x200x8 -pikselimössöä. Hahmojen nassut ja erilaisia tekoja ja juonenkäänteitä juhlistavat muutaman kuvan animaatiot ovat tyylikkäitä. Äänet suhisevat ja kopsahtelevat, kuten 90-luvun alun PC-peliltä voi odottaakin. Musiikki on adlib-tilutukseksi kohtalaista ja sopii jotenkuten tunnelmaan, mutta taisipa olla suurimman osan peliajasta poissa päältä.

Vaikkei pelatessaan unohdakaan että kyseessä on peli, on tunnelma useimmiten kohdallaan. Varsinkin hahmot ovat sopivan vinksahtaneita eivätkä laisinkaan yksiselitteisiä. Parasta tarinassa onkin se, kuinka paljon se jättää pelaajan oman mielikuvituksen ja päättelyn varaan.

Eino Keskitalo

Dreamforge Enterntaiment
SSI
(1994)
PC
Rooliseikkailu
1 pelaaja

© Pelikapseli 2000-2001