Deathtrack

Death Track on peli vaikeasta aiheesta. Aseiden ja autoilun yhdistäminen tietokonepeleissä on harvoin tuottanut tyydyttävää tulosta, vaikka sinänsä kahden kulttuurimme machoimmista puolista kuvittelisi yhdistyvän pakostakin toimiviksi.

Cool, dude

DT:ssä tyylilajiksi on valittu scifi, hieman cyberpunkahtavalla asenteella - tai ainakin tylyllä sellaisella. Asenne läpäisee pelin jo valikoitakin myöten - tavanomainen "exit" on korvattu "out'a here" - murjaisulla. Varsinkin manuaali on hilpeää luettavaa pesuainemainoshenkisine aselistauksineen.

Homman nimi on siis kiertää rataa raskaasti aseistetuilla futuristisilla autoilla. Asearsenaali koostuu melko standardeista konekivääreistä, lasereista, miinoista, ohjuksista jne jne, pirteyksinä maata pitkin viilettävät terminaattori-räjähteet sekä maahan tiputettavat, hidastavat takiaismiinat. Autot on myös varusteltu piikillisin puskurein ja vantein, ja toki niihin saa myös ostettua parempaa moottoria, vaihteistoa ja sen sellaisia. Alussa saa valita kolmesta autosta, mutta näillä on kojelaudan lisäksi eroa vain varusteissa.

Graafisesti DT on edelleen katsottava. EGA-grafiikasta ei sinänsä ajattele sen olevan vain 16-väristä, tosin muiden kuskien nassut - rakeisia valokuvaskannauksia - vähän huvittavatkin. Vastustajien autot ovat vektorigraafisia ja mukavan nostalgisia yksinkertaisuudessaan, mutta toisaalta tierutiini on heikompi kuin esim. Grand Prix Circuitissa ja radat ovat aika rumia. Korkeuserot ja ilmalennot kyllä piristävät.

Not-so-cool, dude

Tähän mennessä on varmaan kuulostanut lupaavalta. No, kyllähän Death Trackia tuli silloin joskus pelattua, ja kyllä sitä nytkin pelaisi, jos enää sietäisi sen kompromisseja. Lepsusti koodattu näppisrutiini joka tuntuu pahastuvan liian usean napin yhtäaikaisesta käytöstä tai saman napin pitkään pohjaan painamisesta vaikeuttaa tiellä pysymistä. Auto ei varinaisesti myöskään käänny, vaan seilaa vain edes takaisin tiellä. Mutkissa tämä on hassua, sillä välillä tuntuu, ettei pirssiä tarvitse edes ohjata (no on pelissä autopilottikin).

Ja sitten meillä on nämä tietokonekuskit. Eihän niiltä sinänsä mitään hyvää ajamista sinänsä odota, mutta ne eivät käytä muita aseita kuin ohjuksia, miinoja ja terminaattoreita. Autojen tönimisissä vain pelaaja taitaa tehdä vahinkoa, mikä tuntuu vähän hassulta yksinoikeutukselta. Jos pelaaja saa kaikki 'koneen autot pois pelistä, alkaa ymmärtää, mistä on kyse: ohjusta sataa edelleen niskaan! Ja siinäpä se - aseet, joita "muilla kuskeilla" on käytössä ovat juuri sellaisia joita pelin koodi voi silmänlummeeksi aina sattumanvaraisissa tilanteissa tarjota pelaajan kiusaksi. Illuusio on sinänsä kyllä toimiva..

Death Track on oikeastaan tyyppiesimerkki pelistä, jonka puitteet ja tunnelma ovat onnistuneet peittoamaan sen pelillisen toteutuksen puutteet. Peruslähtökohta on mainio, asenne tukee sitä hienosti, paska koodaus ryssii sen kerrassaan harmittavasti. No, jättipä tilausta vaikkapa Interstate '76:lle.

Eino Keskitalo