Arkanoid 2: Revenge of Doh

Vuonna 1976 Atarin Breakout polkaisi käyntiin yksinkertaisen pelityypin, jossa mailaa ohjastamalla paukuteltiin pallolla tiiliskiviä hajalle. Atari palkkasi pelin tekijöiksi kaksi nuorta kaverusta jotka uhosivat tekevänsä Breakoutin neljässä päivässä. Sen he tekivätkin ja vielä paljon muutakin. Nämä kaksi kaverusta olivat orastavan kotimikroteollisuuden uranuurtajat Steve Jobs ja Steve Wozniak, jotka sittemmin perustivat Apple Computer -yhtiön.

Japanissa kolikkopelifirma Taito pölli idean ja teki kymmenen vuotta myöhemmin Arkanoidin joka oli kehittyneempi versio Breakoutista. Vuoden kuluttua peli sai jatko-osan nimeltään Arkanoid II: Revenge Of Doh. Samana vuonna tehtiin myös kaksinpelattava Tournament Arkanoid ja vuonna 1997 Arkanoid-sarjan päätti Arkanoid Returns. Samana vuonna tosin julkaisiin Super Nintendolle Arkanoid: Doh it again jota voi myös pitää jonkinlaisena jatkona sarjalle. Tässä arvostelussa keskityn Revenge of Dohiin.

Doh dii

Multiversumin paha poika Doh on päättänyt taas kerran vallata yhden maailmankaikkeuden. Toisesta ulottuvuudesta ilmaantuu jättimäinen Xorg-alus kellumaan avaruuteen ja häiritsemään tarpeettomasti tähtienvälistä liikennettä. Paikalle lähetetään Arkanoid-luokan tähtiristeilijä Mixtec, joka poraa reiän Xorgiin ja pudottaa sinne Vaus 2 -laskeutumisaluksen. Juoni ei päätä huimaa ja on tarpeeton, mutta kuitenkin makoisa avaruusaiheinen lisuke.

Ensimmäisen Arkanoidin lisäys Breakout-perheeseen olivat ajoittain putoilevat pelikapselit joita keräämällä sai peliä helpottavia tai vaikeuttavia ominaisuuksia. Myös erilaiset tiilet olivat uutuus joka keksittiin Arkanoidissa. Useamman kerran osumia kestävät, hajoamattomat sekä liikkuvat tiilet toivat enemmän mahdollisuuksia suunnitella mieltä masentavia kenttiä. Dohissa on vielä uudestisyntyvä murikka joka aiheuttaa pirusti harmia.

Dohin kenttien suunnittelussa on selvästi mietitty pallon liikkumista ja lisätty hankalia palikkamuodostelmia. Kentät ovat vaikeita ja suorastaan epäreiluja, mutta se on ollut tarkoituskin että kolikot lentäisivät ahkerasti laitteeseen. Pelissä on tietääkseni kaksi loppuvihollista. Aivo-otus tulee vastaan 17 kentässä ja lopussa kohdataan itse Doh. Itse olen pelannut aivo-otuksen jälkeiseen kenttään, mutta peli on niin vaikea, että tuo saavutus on taitojeni ääriraja.

Arkanoid 2:n grafiikka on ajattoman tyylikästä. ST:n ja etenkin MSX:n versiot ovat rupisempia, mutta kolikkoversio on nätti. Musiikki paljastaa paremmin pelin iän ja ääniefektit ovat lähinnä muodollisia kilahduksia ja räjähdyksiä.

Kivat värikkäät kapselit

Mailaan ja palloon vaikuttavat kapsulit toimivat periaatteella yksi kerrallaan. Tummansininen E tekee mailasta leveän ja vastaavasti musta M lyhyen. Syaani D antaa 8 samanaikaista palloa kun taas valkoinen N monistaa aina kolme palloa kenttään vaikka jokin niistä menisikin mailan ohi. Vaaleanpunainen M muuttaa kaikki kentällä olevat pallot punaisiksi voimapalloiksi jotka menevät kaikkien tiilien läpi.

Tummanvihreä T antaa mailalle kaksi haamua jotka seuraavat mailan liikettä ja tekevät siitä leveämmän kiperässä tilanteessa. Sininen T toimii hiukan samalla tavalla, se antaa toisen mailan viereen. Kirkkaanvihreä C saa pallon tarttumaan mailaan josta sen voi sitten lähettää sopivaan suuntaan. Punainen L lisää Vaus2 -alukseen eli "mailaan" laserit, joilla voi ampua rikki kaikkia muita paitsi keltaisia tiiliä.

Muita namuja ovat vaaleanruskea S joka hidastaa palloa, harmaa P joka antaa lisämailan, vaaleanpunainen B joka avaa tien seuraavaan kenttään ja liekehtivä kirjaimeton mokkula jonka antaa satunnaisesti jonkin ominaisuuden.

Konversiot kahvitauolla

Arkanoid 2 tuli tutuksi minulle Atari ST:n ostamisen myötä, koska peli oli sen mukana tulleessa Super Pack -pelipaketissa. Vertailun vuoksi kokeilin myös MSX-versiota ja alkuperäistä kolikkopeliä MAME:lla.

MAME on vaikea, koska pallo liikkuu nopeasti ja mailaa ohjataan näppiksellä. Mailan nopeutta ja tuntumaa voi tosin säätää ihan kivasti jolloin nuolinappuloistakin ohjaaminen sujuu, mutta harmittavasti ohjaimeksi ei voi valita hiirtä. MAMEssa pelikapseleita on hankala noukkia ja kun palloakin pitäisi vahtia niin suurin osa kapseleista herahtaa ohi suun. MAMEn suurin ongelma on satunnainen bugisuus, joka estää kentän läpäisyn.

ST:ssä mailaa ohjataan hiirellä ja sen ohjaustuntuma on paras. Pelikapselin voi napata nopeasti ja palloa voi suunnata tarkemmin sinne minne pitääkin. Ikävänä puolena pallon nopeus kasvaa aika pian mahdottomaksi. MSX:ssä pallo on hidas ja se pysyy hitaana, mutta ohjaustuntuma on todella huono. Pallo lähtee mihin sattuu eikä sitä voi suunnata niin hyvin kuin muissa versioissa.

MSX-versiossa on on erikoisuutena peliajan näyttäminen ja se, että mailaan kerätyt muutokset säilyvät seuraavaan kenttään. Peliin on lisätty myös kaksinpeli joka muistuttaa Pongia, paitsi välissä on tiiliä murskattavaksi. Lisäksi mukaan on tungettu hauska kenttäeditori jolla voi luoda viiden kentän pituisen minipelin.

MSX-version kutistetut kentät ovat 11 tiiltä leveitä kun ne ST:ssä ja alkuperäisessä ovat 13 tiilen levyisiä. Muista versioista poiketen peli alkaa kentästä 0 jossa pukataan muutama pallo Dohin päälle.

Uusintakierros

Kaupallisia hyvin tuotettuja tiilenmurskauspelejä ei ole hirveästi näkynyt sitten Arkanoidin, ei ainakaan viime vuosina kun jokaisen pelin pitää olla mediaseksikäs 3D-rymistely. Tästä johtuen uusia näkemyksiä aiheesta tulee lähinnä ahkerilta fanipojilta.

Arkanoid 2000 herätti nimensä perusteella toiveita, mutta se paljastui täysin kököksi hirvitystekeleeksi jonka tekijät ovat luultavasti täyttä ymmärrystä vailla ja siten tavallisen arvostelun ulkopuolella. Grafiikka on kammottavaa sotkua 320x200 resolla ja peli on hidas eikä näytä sisältävän kuin mailaa leventävän kapselin.

Wilkanoid on huomattavasti parempi esitys, siinä on ihan kukkea grafiikka ja modernit ääniefektit sekä musiikki. Ideapuoleenkin on jaksettu panostaa eikä ole sorruttu pelkkiin perusratkaisuihin.

Pelityyppinä Breakout ja sen kloonit, kuten Arkanoid, ovat lähellä Tetristä. Pelin kiehtovuus piilee sen yksinkertaisissa säännöissä, mutta pelaaminen vaatii hieman askeettista suhtautumista. Jos shakki on mielestäsi tylsä kalkkisten peli, niin ehkä Arkanoid 2: Revenge of Doh on myös juuri sitä.

Paul Pekkarinen