Gunstar Heroes on legendaarisen Treasuren ensimmäinen Megadrive peli, eikä
avaus olisi voinut onnistua paremmin. Gunstar Heroes on hieman Contran
tyylinen sivustapäin kuvattu räiskintäpeli 1-2 pelaajalle. Peli kuuluu
jokaisen itseään kunnioittavan retroilijan yleissivistykseen.
Toimintapelifanin nirvana
Pelin alussa pelaaja saa valita ohjaustyylin, aseen ja kentän. Kenttiä on
aluksi auki neljä. Nämä saa pelata haluamassaan järjestyksessä, mutta sen
jälkeen juoni(?) etenee lineaarisesti. Kentät ovat kekseliäitä ja mukavan
vaihtelevia. Eräässä kentässä yritetään ehtiä nousevan ilma-aluksen
kyytiin vimmatusti ylöspäin hyppien ja vihulaisia tuhoten, toisessa taas
paahdetaan kaivostunneleissa eräänlaisella magneettisella vaunulla nasta
laudassa. Pääseepä pelin edetessä harrastamaan perinteistä
avaruusräiskintääkin. Kaikkia kenttiä yhdistää kuitenkin loistava, jopa
hektinen tunnelma.
Gunstar Heroes antaa mitä lupaa. Peli on täyttä toimintaa, mikä alkaa
välittömästi eikä suvantokohtia juurikaan ole. Ammuskelun lisäksi pelaaja
voi potkia ja heitellä vihollisia. Heittely on toteutettu erinomaisesti:
vihollisia voi heittää toistensa päälle ja vihulaisten nakkelemia pommeja
voi heittää lennosta takaisin. Vaikeustason saa säätää haluamakseen, mutta
helpointa kannattaa välttää, koska sillä peli hujahtaa läpi yhdellä istumalla.
Vaikeimmalla vaikeustasolla en ole voittanut loppuvastusta tänäkään
päivänä, vaikka jatkoyrityksiä on loputtomasti.
Täydellinen peli?
Gunstar Heroesin pelattavuus on liki täydellinen. Pelihahmot reagoivat
kontrolleihin kuten kuuluukin ja potkut ja heitot on helppo tehdä.
Turhautumista vähentää sekin, että pelihahmot eivät kuole yhdestä
osumasta, vaan menettävät ainoastaan hieman elinvoimaa. Edes kuiluun
putoaminen ei aiheuta äkkikuolemaa, vaan pelaaja pomppaa takaisin kuilusta
muutamaa kymmentä elinvoimapistettä köyhempänä. Osumia saakin tulla useita
ennen kuin kuolo korjaa ja itse pidän juuri tästä syystä Gunstarista
enemmän kuin Contra-sarjan peleistä.
Treasure on saanut Megadrivesta irti niin upeita graafisia efektejä, ettei
välillä voi uskoa silmiään. Varsinkin eräät loppuvastukset jättävät
pelaajan haukkomaan henkeään. Jatkuvasta vihollisvirrasta huolimatta peli
ei hidastu lainkaan. Myös äänet ja musiikit ovat hyvin toteutettu, ottaen
Megadriven ominaisuudet huomioon.
Maagiset hetket
Vaikka peli on äärimmäisen lyhyt, on sillä hyvä uudelleenpeluuarvo. Tämä
johtuu siitä, että peli on täynnä niin upeita hetkiä, että ne on
suorastaan pakko kokea uudelleen. Myös kaksinpelimahdollisuus pitkittää
pelin elinikää. Peliä tulikin aikanaan tahkottua kaveriporukalla vähintään
yhtä paljon kuin Micro Machinesia ja NHL Hockeyta.
Omassa listassani peli on selvästi Megadriven paras peli. Se on kestänyt
ajan hammasta todella hyvin ja on viihdyttävä vielä tänäkin päivänä. Jos
jossain on vielä Megadriven omistaja, joka ei ole peliä kokeillut, niin nyt
olisi jo korkea aika.
Aslan Abioqa
|