Gauntlet

Atarin vuonna 1985 julkaistu kolikkopeli Gauntlet saa monen retrosedän parran tutisemaan innosta. Peli on suoraviivaista blast-festiä, jonka pelaamiseen vaaditaan ripaus alkukantaista raivoa ja vikkelä tulitusnappisormi. Gauntletista tuli peliluolien hitti ja se konversioitiin kaikille kuviteltavissa oleville kotikoneille. Kolikkoversioon verrattuna hektisemmästä MSX-käännöksestä vastasi US Goldille pelin vääntänyt Gremlin Graphics.

Sokkelon sankarit

Alussa valitaan yksin- tai kaksinpeli ja sen jälkeen neljästä sankarista mieleinen. Jokaisella sankarilla on muutama ominaisuus, joka tuo mieleen hyvin alkeellisen roolipelin. Thor on kestävä barbaari, jonka valttina on parkkiintunut iho ja tehokas heittokirves. Thor on myös paras käsirysyssä, mutta luonnollisesti erittäin surkea taikomaan.

Myös valkyyria Thyra luottaa pääasiassa voimaan ja miekkaansa, mutta osaa taikoa paremmin kuin Thor. Questorilla on aseena kevyt jousi, joka on melko tehoton, mutta haltiakansalle ominainen taikavoima auttaa kiperissä tilanteissa. Merlin on tässä pelissä nuorena velhonlanttuna ja osallistuu toimintaan viskomalla tulipalloja. Merlin on tunari lähitaistelussa, mutta osaa käyttää hyvin sinistä taikapulloa.

Pullo pelastaa

Pelin tärkein taikaesine on sininen mana-pullo. Taikuuteen perehtyneillä hahmoilla pullon taika on vahvempi ja se hävittää kerralla enemmän vihollisia sekä niiden pesiä. Pulloja löytyy melko harvoin, mutta niitä voi kerätä talteen ja käyttää myöhemmin avainten tavoin. Viiniruukuilla ja kinkuilla saa healthia 100 pistettä lisää, mutta niitä tuntuu olevan aina liian vähän ja ruukut vieläpä hajoavat jos niitä ampuu vahingossa. Joskus harvoin löytyy erikoispulloja, jotka parantavat jotain pelaajan ominaisuutta, kuten suojausta tai taisteluvoimia. Harvinainen esine on myös amuletti, joka tekee hahmosta hetken ajan kuolemattoman.

Hieman yläviistosta kuvatut kentät scrollaavat vastaan laumoittain vihollisia. Ripeä toiminta palkitaan, koska vihuloisia syntyy koko ajan lisää pesärakennelmista, joita haamuilla toimittaa luukasa ja muilla kesämökki, joista oikeassakin elämässä purkaantuu ulos lauma olutmakkaraörkkejä. Pesien nopea tuhoaminen on paras tapa estää oman terveydentilan heikentyminen. Turvalliseen paikkaan leiriytymistä estää se, että elinvoima vähenee tasaiseen tahtiin vaikka ei tekisi mitään. Lisäksi puolen minuutin odottelu aiheuttaa sen, että kaikki ovet aukeavat ja hirviöt pääsevät liikkumaan vapaasti. Toisaalta jos sen jälkeen jaksaa vielä pinnistellä vähän aikaa niin kaikki seinät muuttuvat exit-ruuduiksi, joista pääsee seuraavaan kenttään.

Tapa kaikki

Hirviölajitelma on pieni mutta runsaslukuinen. Haamut ja ruskeat murkit ovat perushirviöitä, joita on joka kentässä runsaasti. Myöhemmin vastaan tulee tulipalloja sylkeviä demoneita ja papukaijan näköisiä otuksia, jotka ampuvat seinän läpi lentäviä palloja (manuaalin mukaan nämä ovat lobbereita, jotka heittävät "kiviä" seinän yli, arvost. huom.). Varsin ikäviä ovat luopiovelhot, jotka teleporttaavat selustaan ja heittelevät tulipalloja niskaan. Pahin kauhu on kuitenkin Kuolema eli tuttavallisemmin sinikaapu, joka häviää ilmaan imettyään 200 pistettä elinvoimaa.

Kentät ovat alussa yksinkertaisia, mutta monimutkaisuus kasvaa pelin edetessä. Mielenkiintoisena ominaisuutena kenttä voi olla joskus erilainen toisella pelikerralla. Tavallisin muutos on kentän kääntyminen peilikuvaksi, mutta myös kentän rakenne voi olla hieman erilainen. Noin kymmenen kentän välein tulee bonuskenttä, jossa pitää aikarajan puitteissa kerätä aarteita ja löytää exit. Kenttien lukumäärästä ei ole tietoa, mutta alkuperäisessä pelissä pyydetään kelaamaan kasetti alkuun jos kentät loppuvat kesken, ja sen jälkeen niitä tulee taas kasetillinen lisää.

Musiikkia ei paljon esiinny, lähinnä alkumusiikki ja kentän välissä oleva lurautus. Ääniefektit ovat yksinkertaisia, mutta siinä mielessä kivoja, että mikään niistä ei ärsytä. MSX-version grafiikka on maininnan arvoinen, sillä se on mielestäni hienompaa kuin esimerkiksi C64-versiossa ja sen taustaväri on monista muista versioista poiketen musta. Grafiikka ja hahmojen animaatio ovat erittäin tyylikästä jälkeä.

Gauntletin menestys ei ollut mikään ihme. Yksinkertaisuudestaan huolimatta sen rakenne on loppuun asti mietitty ja pelin jokaisella elementillä on jokin tehtävä. Jos yksinpeli tuntuu toivottoman vaikealta niin peliä voi myös selvittää kahdella pelaajalla, joka mahdollistaa loputtomien elämien käytön, koska kuolleen pelaajan voi herättää napin painalluksella mukaan peliin.

Tumma perintö

Menestystä seurasi heti seuraavana vuonna jatko-osa Gauntlet II - The Phenomenon Continues. Muistan kuinka erityisesti Amigan versiota kehuttiin ja nätiltä se näyttääkin. Samana vuonna julkaistiin lisälevy (tai kasetti) nimeltä The Deeper Dungeons. Kolmas osa eli The Final Quest tehtiin 1991 ja siinä on isometrinen 3D-grafiikka. Peli on Software Creationsin tekemä ja jos oikein muistan niin se ei juuri ylistystä saanut. Vielä vuonna 2001 Midway kaivoi Gauntletin haudastaan PlayStation 2 -peliksi Dark Legacy, joka pikaisen nettiarvostelututkinnan mukaan on ihan mukiinmenevä ja ilmeisesti vanhan Gauntletin perintöä kantava aivoton räiskintäpeli.

Gremlin tuli sittemmin tunnetuksi harvinaisen huonoista peleistään, kuten ikimuistoinen Mask ja sen jatko-osat. Ainoa hyvä peli jonka itse muistan Gremliniltä on Auf Wiedersehen Monty, joka onkin vallan mainio tasohyppelypeli. Gauntlet on kuitenkin toista maata, se on klassikko joka on ylittänyt ajan ja avaruuden rajat.

Paul Pekkarinen