Jack The Nipper - In Coconut Capers

Coconut Capers on jatko-osa Jack The Nipperille, jossa pieni riiviö seikkaili urbaanissa ympäristössä ja yritti täyttää tuhmuusmittaria. Tällä kertaa Jack hyppää lentokoneesta viidakkoon ja aloittaa välittömästi säälimättömän terrorin sademetsän alkuperäisasukkeja vastaan.

Coconut on klassinen tasohyppely, jonka tunnusomaisia piirteitä ovat pre-soniciaanien hidastempoisuus ja kiperä vaikeustaso. Pelialueena toimii yksi ainoa massiivinen kenttä, joka on sekava ja paikoin vaikeakulkuinen. Vastaan tulee edestakaisin sahaavia vihollisia, joita voi joko yrittää välttää tai sitten ampua kookospähkinällä. Yhdellä pähkinällä voi ampua 16 kertaa ja niitä on verrattain harvassa, joten säästäväisyys on valttia, varsinkin kun vihulaiset syntyvät uudestaan joka kerta kun vaihtaa ruutua. Vihollisten lisäksi pitää varoa piikkejä, hukkumista sekä liian korkeita pudotuksia.

Tutti suuhun

Hyppelyn lisäksi Jack voi ajella kaivoskärryillä, hyppiä vedessä kelluvilla tukeilla ja liehua liaanilla. Liaani on pieni tekninen taidonnäyte, koska sitä ei ole tehty jonoon asetetuilla spriteillä vaan se on notkeaa vektorigrafiikkaa. Liaani on helppokäyttöinen kunhan on ensin puhdistanut ruudun vihollisista jotka voisivat osua tielle samalla kun heiluu narussa. Kärryajelu taas on yhtä surmanajoa, koska Jack ei voi ampua vihollisia vaan niiden kiertorata on ennustettava ja hidastettava tai nopeutettava kärryn vauhtia oikeissa kohdissa. Pientä lohtua vaaralliseen viidakkoon tuovat tutit, joita on ripoteltu sinne tänne. Tutista vaippaikäinen Jack saa luonnollisesti yhden lisäelämän.

Varsinaisena ideana on kerätä kymmenen erilaista esinettä, joita voi käyttää tuhmiin tekoihin. Tarzanin liaanin voi liukastaa rasvalla tai heittää toffeeta krokotiileille, joka saa niiden hampaat jumiin. Esineitä voi luonnollisesti kantaa vain yhden kerrallaan ja vaihtaa toiseen mikäli löytää sellaisen. Muistelen aikoinaan olleeni täysin hukassa tämän pelin kanssa, koska en tiennyt mihin esineitä käytetään. En muista mainittiinko esineiden käyttökohteet pelin ohjekirjassa, mutta jos mainittiin niin en varmaan osannut siihen aikaan vielä englantia tarpeeksi.

Peli oli siitä huolimatta viehättävä ja se on sitä vieläkin. Grafiikka on värikästä ja viidakkoa on somistettu tolteekkien kivipäillä ja toteemipaaluilla. Grafiikkaa voisi luonnehtia yhtenäisen ilmeensä vuoksi tyylikkääksi. Musiikkia kuulee lyhyen lurituksen lähinnä pelin alussa ja lopussa sekä aina kun löytää esineen. Ääniefektit ovat minimaalisia piipityksiä, mutta sopivat hyvin peliin eivätkä ärsytä. Kontrollit ovat kankeahkot kuten yleensäkin vanhoissa retropeleissä. Hyppääminen ei ole ihan tuuripeliä ja millintarkkaa, mutta korkealta putoaminen on silti melko yleinen kuolinsyy. Alussa annetut kahdeksan elämää kuluvat nopeasti ellei ole tarkkana.

Coconut Capers on eräs niistä peleistä, joka paloi lopullisesti hermoratoihini. Yhä vieläkin kävelen muistojeni viidakossa ja pohdin että mitä pitäisi tehdä. Vähän samaan malliin kuin todellisessakin elämässä, jossa menestyminen vaatisi oikeiden esineiden löytämistä ja niiden käyttämistä - tuhmalla tavalla.

Paul Pekkarinen