PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...
One Must Fall 2097

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

One Must Fall on taidonnäyte. Siitä löytyi aikoinaan pelattavaa kerroksittain. Ensin koukkuun jäi kaverin mättämiseen, sitten tavallista yksinpeliä pelaili kaikilla hahmoilla läpi. Ja eräänä päivänä kaksintaistelukaveriani ei kiinnostanutkaan ottaa muutamaa kunnon ottelua kanssani, vaan hänen oli pakko vääntää turnausmoodia vielä pari matsia, että saisi hankittua robottiinsa vielä yhden päivityksen.

Metallia mutkalle

One Must Fallissa on kyse sivusuunnasta kuvatusta, kaksiulotteisesta kaksintappelusta. Peli vertautuu aikalaisiinsa, kolikkoluolien ja konsoleiden Mortal Kombat ja Street Fighter kakkosiin. Ja hämmästyttävän hyvin sharewarena julkaistu robottipeli pärjääkin, hävetä ei tarvitse millään rintamalla. Noh, ehkä taisteluareenoiden grafiikat ovat hieman staattisia ja yksinkertaisia verrattuna em. pelien runsaasti animoituihin ja värikkäisiin vastineisiinsa. Eikä areena edes vierity. Mutta toisaalta, nämä vaarahuoneet sisältävätkin (perus-Stadiumia lukuunottamatta) oikeasti taisteluun vaikuttavaa toimintaa: Spike Pitissä seinästä hitaasti työntyvät ja vetäytyvät piikit rouhaisevat mukavia lommoja roboihin, ja aavikolla ilmeisesti Persianlahden sodasta inspiroituneet hävittäjät käyvät välillä ammuskelemassa taistelukoneita. Homma toimii, ja polygonivirityksistä spriteiksi mallinnetut robotit ovat hemmetin tyylikkäitä. Kun vielä musiikki on menevää ja mättämistä säestävät kolinat ja kalahdukset aivan erinomaisen herkullisia, puhumattakaan osumien ilmaan lennättämästä romusta, voidaan esillepanon todeta olevan oivallista.

Taistelukentällä on siis robotteja veren ja lihan sijasta. Tylsää, sanoo naapurin verenhimoinen pikku-Ville. Vaan pelisuunnittelussa onkin otettu aiheesta tyydyttävästi irti. Yksinpelissäkin on valittavana robotin lisäksi tukku erilaisia pilotteja, joille on kunnioitettavasti ainakin pyritty luomaan persoonallisuutta otteluiden välisisten one-linereiden, loppudemojen sun muiden myötä. Turnausmoodissa tämä toimii vallan hyvin, pelaaja pääsee vaihtamaan areenoiden avatariaan ilman että tarvitsee aloittaa uutta peliä, ja tekoälynkin ohjastamat pilotit tappelevat välillä eri roboilla.

Itse pelattavuus on hyvää, vähintäänkin tarpeeksi tarkkaa ja pienen sisäistyksen jälkeen kaikki toimii niin kuin pitääkin ja liikkeet napsahtelevat kohdalleen. Tasapainotus on myös kohdallaan, tietokonetta vastaan ei keksi - minä en ainakaan - täysin vedenpitäviä voittoputkitaktiikoita ja peliä jaksaa kaksinpelinä mättää vaikka kuinka ja kauan. Ja taitavampi tuppaa voittamaan.

Jos robotteja nyt voi sanoa persoonallisiksi, niin sitä ne One Must Fallissa ovat, tyylikkäällä tavalla. Oma suosikkini on valtavat, kuokkamaiset terät käsiensä paikalle saanut Katana - tai ehkä sittenkin parhaimmillaan supernopea sähköjänis Elektra - ellei sitten rehti perusbotti Jaguar jaguaariloikkineen - tai sitten hameeseen pukeutunut Pyros, joka ei "puvustuksensa" takia kätevästi tarvitse potkuliikkeitä vaan potkunapit löyhyttelevät lieskoja ympäristöön. Ovelaa suunnittelua.

Turpiin turnauksessa

Turnausmoodi on nerokas siinä mielessä, että se eroaa tavallisista yksin- ja kaksinpeleistä hienovaraisella tavalla. Ottelut kestävät hieman pidempään, mutta turnauksissa tapellaan aina vain yksi erä ja homma on siitä poikki. Paitsi tietenkin, että menettää vain rahaa korjauksiin ja sijan tai pari ottelutaulukossa, josta on taas kavuttava kohti turnauksen voittoa. Voittorahoilla voi ostaa päivityksiä robottiin (tai vaikka kokonaan uuden mättövehkeen) ja kouluttaa oman hahmonsa pilottitaitoja. Pahimmassa tapauksessa tappioputkeen joutuva pelaaja joutuu myymään robonsa päivityksiä peittääkseen korjauskulut.

Lisää eroa tekee myös se, että turnausmoodissa voi pilotistaan ja robotistaan kehittää voimakkaamman ja varsinkin nopeamman kuin mitä peruspelissä on valittavana. Käyttöönsä voi myös ostaa yksinpelin loppuvastuksena toimivan valtavan Nova-kolossin. Näin ollen mättö on loppuvaiheessa turnauspuolella ankarampaa. Kovimmat kaksinpelimatsit saakin aikaan turnauksen simulaatiopuolella, asettamalla vastakkain kaksi huippuunsaviritettyä turnauspelaajahahmoa.

Ja pelaamista piisaa

Mutta eipä sekään vielä mitään! Salaisella koodilla (paina valikoissa yhtä aikaa 2, 0, 9 ja 7) saa esiin Advanced Options -menun valikoissa, josta voi säätää pelin asetuksia tarkemmin, mm. torjuttaessa läpi pääsevää vahinkoa (0% perusasetuksilla). Tärkein kohta on kuitenkin Rehit Mode. Tämä kannattaa pistää päälle, sen jälkeen voit nimittäin lyödä uudestaan jo kaatuvaa/lentävää turpiinsaanutta robottia ja rakennella todella melleviä komboja. Tämän koodin kun aikanaan luki Pelit-lehdestä niin taas piteni OMF-innostus muutamalla kuukaudella. Lopetusliikkeiden löytyminen oli taas toinen leuan nyrjäyttänyt Woah! Dude! -elämys. Ei olisi odottanut, että peli, joka on jo palkinnut pelaajansa tuhanteen kertaan vetäisee vielä uuden ässän hihastaan.

Tällaisia yllätyksiä voisi luetella vielä vaikka kuinka monta, mm. turnauksessa tietyissä tilanteissa haasteen heittävät salahakkaajat, ja olen varma että en ole edes tietoinen kaikesta peliin kätketystä kivasta. Ja on se vaan hyvä edelleen - ripeää, selkeästi naputteluihin reagoivaa 2D-mättöä arvostaa edelleen pakostakin hieman epämääräisten 3D-mätkintöjen rinnalla. Peli on julkaistu 1994, ja vielä vuoden 2005 keväällä tuli viikko vietettyä oikein kunnon addiktion pauloissa, eikä se johtunut nostalgiasta!

Harmi vain, että pelille pitkään kehitetty kolmiulotteinen jatko-osa One Must Fall: Battlegrounds oli arvostelujen mukaan kelvoton tekele. One Must Fall 2097 sen sijaan on taas sellainen peli, että olisin ylpeä, jos olisin rekisteröidyn version aikoinaan hankkinut laillisesti. Nykypäivänähän sen saa ihan ilmaiseksi tekijöiden kotisivuilta. Suosittelen!

Eino Keskitalo

Epic Megagames (1994)
PC
1-2 pelaajaa
Tappelu

© Pelikapseli 2000-2005