PELIKAPSELI - retropelitaivas
Kun Playstation ei riitä...

Sid Meier's Pirates! Live the Life

Pääsivulle Jutut Pelit Linkit Koneet

Vanhojen videopelien uudelleenherättäminen on mielenkiintoinen ilmiö. Pelitaloille on hyvä bisnes haalia vanhoilta parroilta nostalgiarahat pois, nuorempi polvi yleissivistyy, ja erittäin hyvänä puolena syntyy harhakuva Oikeasta Pelikulttuurista, jossa muumioita ei jätetä hautoihinsa vaan ne kaivetaan sieltä ulos ja puetaan kultahepeneisiin. Parhaassa tapauksessa nykyaikaan päivitetty versio miellyttää niin uusia kuin vanhoja pelaajia, huonona päivänä tuotos pilaa koko klassikon maineen.

Minä en koskaan pelannut alkuperäistä Pirates!ia. Peli julkaistiin 1987, jolloin olin liian pieni taipumaan joystickin varteen, ja myöhemmin muut pelit veivät huomioni. Pirates! kuuluu Sid Meierin rakastetuimpiin teoksiin, mutta Civilization-sarjasta pidetään enemmän meteliä. Toivottavasti merirosvopeli saa Sid Meier's Pirates! Live the Life -uusintajulkaisun myötä lisää faneja, sillä laadultaan peli on vähintään Civilizationin luokkaa. Live the Lifessä on tekijöidensä mukaan kaikki se, mikä teki alkuperäisestä Pirates!ista hauskan, ja huonot osa-alueet on poistettu tai korvattu paremmilla. Koko paketti on pumpattu eloon nykyajan teknologialla, ja Sid Meier's Pirates!issa menneisyys kohtaa nykyajan mielenkiintoisella tavalla: peliä pelatessa tuntuu kuin matkustaisi ihanaan menneisyyteen uusimpiin muotivaatteisiin puettuna, "Scotty me up, Beamie" -härveli povarissa.

Pirates! ei missään nimessä ole merirosvosimulaattori. Kuten Sid Meier on itsekin todennut, piraatin elämästä on suodatettu kaikki realistinen tylsä ja mälsä pois, ja peliin on jätetty ainoastaan ne elementit, joista elokuvamogulit takovat kassamenestyksiä. Pelaajan alter ego miehistöineen kaappaa laivoja, iskee kaupunkeihin, metsästää aarteita ja tanssittaa kuvernöörien tyttäriä, mutta ei sairastu keripukkiin, kuole tylsyyteen pitkällä merimatkalla tai ryyppää vähiä rahojaan heti satamassa. Pirates!in merirosvomeininki on kuten kapteeni Koukulla tovereineen: elo- ja sarjakuvamaisen letkeää.

Nyt musta lippu liehumaan...

1600-luvulla Espanjan merimahti Karibialla alkoi hiljalleen hiipua, ja haastajat Englanti, Ranska ja Hollanti saivat koko ajan lisää valtaa uudessa maailmassa. Intiaanien kanssa tapeltiin ja kullalle persot merirosvot kaappasivat aarrelaivoja ja aiheuttivat sekasortoa. Hullunmyllyn keskeltä pelaajan on ponnistettava pelätyksi ja ennen kaikkea rikkaaksi merten kauhuksi. Pirates!issa on pienen pieni juonentynkä, jossa etsitään kadonneita perheenjäseniä ja kostetaan suvun arkkiviholliselle, mutta menestyksen kannalta ei ole juuri väliä keskittyykö tarinaan lainkaan.

Ihan ensialkuun vannotaan uskollisuutta jollekin neljästä merimahdista ja seikkailu käynnistyy yhden laivan ja pienen miehistön voimin. On täysin pelaajasta kiinni, kuinka merirosvon uraa lähdetään tästä rakentamaan. Kaupunkien ja piskuisten asutuskeskusten kapakoissa haastelemalla löytää nopeasti tehtäviä, kuten "nappaa tämä etsintäkuulutettu San Domingosta" ja "ihan läheltä kulkee pian aarrelaiva." Kaupunkien kuvernöörit voivat valtuuttaa pelaajan ryöstämään viholliskaupunkeja, matkamiehiltä voi ostaa aarrekartan palasia ja muuta vastaavaa. Pätäkkää voi yrittää tehdä pelkkää kauppaakin käymällä, mutta kovin mielenkiintoista puuhaa tämä ei ole.

Suurin osa peliajasta kuluu merellä, jossa seilataan annettujen tehtävien mukaan kaupungista toiseen, hyökätään laivojen kimppuun ja muuten vain ihmetellään maailman menoa. Pelin lume-Karibia on oikein vaikuttava paikka: pelaajasta riippumattomat, omia askareitaan toimittavat laivat kyntävät pitkin meriä, kaupungit vaihtavat omistajaa ja maiden liitto- ynnä voimasuhteet muuttuvat omaa tahtiaan. Pelaaja voi oman harkintansa mukaan työnnellä tikkuaan tähän muurahaispesään.

Kilpailevat suurvallat ovat jatkuvasti pelaajan tekemisistä selvillä, joten kannattaa miettiä, onko ranskalaisten laivojen upottelu järkevää, jos heidän kanssa tulisi olla samalla hyvää pataa. Herra Isoherrat ovat alati sodassa toistensa kanssa, joten aina jostain suunnasta heruu kiitosta tekipä pelaaja mitä hyvänsä. Paiskomalla kuvernöörien etua ajavia hommia pelaaja saa ylennyksiä ja maaplänttejä, ja hyökkäämällä toistuvasti jonkun tietyn maan kimppuun luvataan pelaajan päästä ennen pitkää tuntuva palkkio. Minä olen yleensä vähän kaikkien kaveri, mutta tosi hc-piraatti voi julistaa sodan kaikille ja nuolla haavojaan merirosmojen omissa piilosatamissa.

Arkullinen toimintapelejä

Laivojen kaappaaminen hoituu siten, että etsitään sopivan näköinen paatti, purjehditaan lähituntumaan ja aletaan laukoa täyslaidallisia. Tykeistä voi sylkeä kolmenlaisia ammuksia: purjeet repiviä ketjukuulia, miehistöä harventavia sirpaletujauksia ja peruskuulia, jotka tepsivät parhaiten laivan runkoon. Purtiloita on useita erilaisia, ja nyrkkisääntönä pienet ovat ketteriä, mutta tykkejä niihin ei saa kuin pari, ja isoissa riittää tulivoimaa, mutta notkeutta ei nimeksikään. Kun kohde on tarpeeksi ruvella, siihen ajetaan pahki ja taistelu siirtyy laivan kannelle, jossa apupojat taistelevat keskenään ja kapteenit keskenään.

Miekkataistelu on yksinkertaista, mutta se vaatii aluksi hiukan opettelua ja valppautta. Iskuja on muutama ja jokaiselle lyönnille on oma väistöliikkeensä. Kun jompi kumpi ottelijoista on saanut tarpeeksi osumaa, voittaja kerää palkkionsa ja peli jatkuu. Vaikka tappeluissa häviäisikin, ei pelaaja kuole, vaan pahimmassa tapauksessa joutuu muutamaksi kuukaudeksi häkkiin tai autiolle saarelle könöttämään. Vankilasta voi yrittää paeta, esimerkiksi lahjomalla vartijan muutamalla tonnilla tai tiirikoimalla lukon. Tällöin hiippaillaan kaupungista pois turhankin hidastempoisessa hiiviskelyosiossa, joka käynnistyy myös silloin, kun haluaa pyrkiä huomaamatta vihamieliseen kaupunkiin sisään.

Kaupunkien ryöstämisen yhteydessä tapahtuva maataistelu on toteutettu näppäränä taktiikkapelinä, jossa kivi-paperi-sakset-filosofia pätee hyvin ja yksikkömäärät pysyvät järkevissä rajoissa. Merirosvot ja kaupungin puolustajat liikuttavat joukkojaan vuorotellen ja jos kaikki viholliset saa lanattua tai joku omista yksiköistä kerkeää kaupungin portille, pelaaja voittaa. Merirosvoilla on käytössään kolme erilaista yksikköä, joista kaksi taitaa lähitaistelun ja yksi pitkän matkan hyökkäykset. Vihulaisilla on näille omat vastineensa ja vielä lisäksi alkuasukasjoukkoja. Korkeuserot ja puiden suoja otetaan taistelussa huomioon, ja nämä eväät riittävät oikein mainiosti maittavaan sotimiseen.

Minipeleistä vaikein on tanssiminen, jossa kuvernöörin tyttären käsimerkeistä on pääteltävä, mitä nappia seuraavaksi painetaan. Reagointiaika on puolen sekunnin luokkaa ja käsimerkit vähän epäselviä, mutta harjoittelun jälkeen tanssiminenkin on oikein mukavaa. Ja tietysti palkitsevaa: onnistuneen tanssisuorituksen jälkeen neidot osaavat monesti neuvoa pelaajan vanhan arkkivihollisen jäljille tai tarjota pelaamista helpottavia apuvälineitä. Pelissä voi mennä naimisiinkin, kunhan saman naisen kanssa tanssii riittävästi ja häntä muistaa lahjoa erilaisilla rojuilla.

Aarteet, kaupunkien rauniot ja kadonneet sukulaiset etsitään jalkaisin tenttaamalla neuvoa kartan palasista, ja maamerkkien mukaan suunnistaminen on paikoin herkullisen kiperää puuhaa. Korkeimmilla vaikeustasoilla vihjeet alkavat olla jo hyvin suurpiirteisiä ja kokonaisenkin kartan avulla etsiminen kestää ikuisuuden. "Linnake on kaupungin X läheisyydessä" ei auta paljonkaan, kun kaupungin läheisyydessä on myös miljoonan hehtaaria avaraa luontoa.

Sid-setä osaa

Peliä ei voi mennä sanan varsinaisessa merkityksessä läpi, mutta ajan myötä pelaaja ikääntyy, terveys heikkenee ja perustoiminnot, kuten miekkailu ja miehistön palkkaaminen, vaikeutuvat silminnähden. Kun viiden kympin paikkeilla jakaa saaliin, viimeistään silloin pelihahmo siirtyy eläkkeelle ja merirosvon urasta annetaan tuomio. Huono piraatti viettää vanhat päivänsä pahaisena taskuvarkaana, mutta putkeen mennyt ura saattaa taata kissanpäivät kuvernöörinä. Vaimo kainalossa, iso läjä aarteita metsästettynä, piraattien eliitti päästettynä päiviltä, sukulaiset etsittynä ja kultaa vaikka muille jakaa; kyllä näiden avulla irtoaa kunnon eläke! Peli tallentaa parhaat tulokset, joten itsensä on pakko ylittää kerta toisensa jälkeen. Jotkut hullut ovat keränneet miljoonia kultarahoja, onnistuneet pitämään saman miehistön tyytyväisinä vuosikymmeniä ja jatkaneet uraansa yli 130-vuotiaiksi, joten tavoitteita kyllä riittää vaikka maailmanloppuun asti.

Sid Meier's Pirates! on ihan älyttömän hyvä peli. Pelisysteemi on hiottu lähes täydelliseksi ja vaikka merirosvoilu perustuu pohjimmiltaan samojen tehtävien toistoon, peli ei jostain syystä tunnu kyllästyttävän laisinkaan. Simppelin kuoren alla on paljon pikkuhienouksia, joita pelaaja oppii hallitsemaan huomaamattaan ja seikkailun avoin rakenne herättää mielikuvituksen sepittämään omia pikku tarinoitaan. Ehkäpä ainoana merkittävänä miinuksena oman hahmon ulkonäköön ei voi vaikuttaa mitenkään ja kaikki kaupungit näyttävät toistensa kopioilta. Käyttöliittymä on idioottivarma, riittää kun haroo numpadia. Kaiken kruunaa mainio sarjakuvamainen grafiikka, joka sopii pelin henkeen täydellisesti ja on omalla tavallaan ajatonta. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin pahassa koukussa mihinkään, ja valitettavasti aikaa pelaamiseen riittää milloin vain, sillä Pirates! toimii yhtä hyvin niin puolen kuin viiden tunnin pätkissä kerrallaan. Koko ajan on jatkuvasti jotain pientä tehtävää ja nähtävää, ja pian huomaa pelanneensa TAAS tunnin tai kaksi liikaa.

Siksipä Pirates!ia ei oikein uskalla suositella kenellekään töissä tai koulussa käyvälle ihmiselle. Kuten kaikille huippupeleille on ominaista, mega-addiktion seurauksena töistä saa potkut, kokeista nelosia, puolisolta saappaasta eikä kaikkea tätä pelaamiseltaan edes tajua. Vuonna 1987 tehtyä alkuperäistä Pirates!ia pelattiin 17 vuotta tähän uusversioon asti, elääkö Live the Life siis saman verran, tuplasti vai vielä enemmän? Nykyistä pelisysteemiä kun ei voi enää mielestäni hirveästi parantaa muuttamatta reseptiä ratkaisevasti.

(Huom! Kun pelaat ensimmäistä kertaa, älä ihmeessä pelaa apprentice-vaikeusasteella, vaikka peli siihen pakottaakin! Minä tein aluksi tuon virheen, ja täydellisen haasteeton puhaltelu tappoi peli-ilon viikkokausiksi, kunnes kokeilin uudestaan pari pykälää vaikeammalla tasolla, ja samassa liimauduin tietokonetuoliini. Mene siis heti ottamaan uusi peli vaikeammalla vaikeustasolla.)

Lassi Hietala

Firaxis/2K Games (2004)
PC, XBox
Seikkailu/strategia/toiminta
1 pelaaja

© Pelikapseli 2000-2005