= Super Pack - Esipuhe =

Atari Super Pack

1990-luvulla MSX ja muut 8-bittiset alkoivat olemaan historiaa. Kuusnepa sinnitteli vielä pitkään, mutta uusien tehokkaiden 16-bittisten ST:n ja Amigan tekninen ylivoima oli murskaava. Kun Atari ST sitten rantautui peräpohjolaan niin se oli tietysti saatava. Koneen mukana tuli Super Pack 20, joka on hieman epäloogisesti 21 pelin kokoelma, ainakin se versio jonka sain oman koneeni mukana. Paketistahan oli useita eri versioita, joiden pelit vaihtelivat hieman. Suurin osa peleistä on julkaistu vuosina 1987-88, mutta mukana on myös pari hieman vanhempaa peliä.

21 peliä oli mainio kädenojennus Atarilta. Pelit eivät olleet sen ajan mittapuulla huonoja tai jotain sharewarea, vaan täysversioita kaupallisista peleistä. Mukana oli jopa muutamia klassikoita kuten Xenon, Wizball ja Black Lamp. Jotkut pelit olivat jo tuolloin keskitasoa, mutta se ei juurikaan haitannut innokasta nuorta pelaajaa. Pelit olivat minulle pakotie siitä karusta todellisuudesta, jossa olin jo tietoinen siitä, että tytöt ja erityisesti Piia jäävät minulle saavuttamattomaksi unelmaksi.

Arkanoid II ja Ikari Warriors on arvosteltu Pelikapselissa. Parhaimmat Super Packin pelit ansaitsevat varsinaisen arvostelun, joten jutussa käydään pelit läpi vain lyhyesti. Super Packin seuraaja oli Power Pack, jossa tällä kerralla oli tasan 20 peliä. Power Packissa oli uudempia hittejä, kuten Gauntlet II, Outrun ja R-Type.

Atari ST ja Amiga mahdollistivat uusien pelityyppien tekemisen ja veivät omalta osaltaan kehitystä eteenpäin. Peliteollisuuskin alkoi kehittymään, mutta peleistä huokuu vielä naiivi kokeilemisen ja luomisen ilo. Pelintekijät olivat siihen aikaan pääasiassa nuoria koodarikloppeja, eivätkä pukumiehet kertoneet minkälaisia pelien pitäisi olla. Tuloksena oli pelejä, jotka kuuluvat olennaisena osana oman sukupolveni menetettyyn kultaiseen aikakauteen. Vaikkakin nyt maisteltuna mukaan on tullut kuparinen jälkimaku.

Tekniikka ratkaisi lopulta Atari ST:n (ja Amigan) kohtalon, sillä konttorirotta PC sai sisuksiinsa VGA-näytönohjaimen. PC:n vapaa modulaarinen rakenne teki koneen päivittämisen vaivattomaksi ja muistin määrä oli raa'an prosessoritehon lisäksi ratkaisevan tärkeää suurempien pelien tekemisessä. PC:n aikakausi toi mukanaan myös teksturoidut 3D-pelit ja muitakin uusia pelaamisen tapoja.

Nykyinen peli-minä on muuttunut sen verran kyyniseksi, että enää monetkaan retropelit eivät kelpaisi pelattavaksi. Ehkä hieman yllättäen huomasin, että pidän enemmän vanhemmasta retrosta eli 8-bittisten peleistä. Niissä ideat painottuivat enemmän, kun taas ST:n peleissä mukaan tuli grafiikan merkitys, joka on jatkunut tähän päivään asti samanlaisena. Hienolla grafiikalla ei kuitenkaan voi peittää pelin onttoutta. Niin silloin kuin nytkin hyvät pelit erottuvat joukosta pelattavuutensa ansiosta.

Jatka itse peleihin!

Paul Pekkarinen